Välit paloivat ja Kalle Palander lähti lätkimään pestistään – selviääkö nyt koko totuus?

Alppihiihtolegenda Kalle Palanderin katoaminen urheiluvaikuttaja Aleksi Valavuoren Valavuori live -ohjelmasta oli kova pala miehen monelle fanille. Nyt on saatu hyviä uutisia tuolta rintamalta.
Valavuori palasi maanantaina eetteriin ohjelmansa kanssa. Menossa on mukana jälleen myös Palander.
Ylen alppilajien asiantuntijana myös tunnettu Palander oli jonkin aikaa poissa kuvioista. Valavuori järjesti hiljattain faneilleen äänestyksen Palanderin kohtalosta. Sen perusteella valtaosa halusi Palanderin takaisin.
Ennen sitä Valavuori tiedusteli Twitterissä faneiltaan, haluaako hän ohjelman keskittyvän jatkossa pelkkään urheiluviihteeseen vai myös yhteiskunnallisiin asioihin. Kansalaispalautetta tarjosi myös Palander.
– Jos vitun runkku haluut mut takas niin pelkkää urheiluu, kuittasi maailmanmestari.
Nyt sotakirveet on haudattu, ja Palander on ”laittanut nimensä paperiin”. Valavuori kirjoitti asiasta Instagramissa.
– Sitä saatte mitä tilasitte. Kalle Palander tekee comebackin Valavuori LIVE -shown toiseksi parhaaksi isännäksi. Sopimus on vuoden mittainen ja olympiakävijän ensimmäinen paluujakso on nyt maanantaina klo 21. Saattaa olla pari mielenkiintoista juttua kertynyt tässä vuoden välirikon aikana, niistä ja kaikesta muusta urheilusta lisää huomenna. Ei olla vieläkään kovin hyvin väleissä, mutta työtovereita ollaan, veisteli Valavuori sunnuntaina.
Palander itse kertoi Instagram Storiesissa pilke silmäkulmassa Valavuoren soitelleen hänelle päivittäin. Valavuori vakuutti miehen mukaan, ettei ohjelmassa tehdä politiikka ja että Palander saa ”helvetinmoisen kasan rahaa”.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Nyt saatiin ikävä paljastus Emil Ruusuvuoresta
- Kaisa Mäkäräinen ilahdutti harvinaisella rantakuvalla – myönsi toivovansa yhtä asiaa
- Nyt se on virallista – hiihtotähdet rakastuivat
- Shokeeraavia syytöksiä – ällistynyt Suomen hiihtotähti nousi otsikoihin Norjassa
- Aikapommi tikittää – Johannes Kläbon raju temppu vuoti julkisuuteen
- Uusi käänne: Jelena Isinbajevan temppu paljastui – Venäjällä repesi raivo
- Suomalainen maailmanmestari tiputti shokkiuutisen – päävalmentajalta suoraa tekstiä Ylelle
- Se oli siinä – suomalainen pikajuoksija veti johtopäätöksensä raskaan kauden jälkeen
- Todellinen syyspommi – Suomen ennätys uusiksi komealla kaarella
- Nooralotta Nezirin näyttävä asu sai fanit hullaantumaan – ”Kyllä noilla muodoilla…”
- Kaisa Mäkäräinen ilahdutti harvinaisella rantakuvalla – myönsi toivovansa yhtä asiaa
- Se oli siinä – suomalainen pikajuoksija veti johtopäätöksensä raskaan kauden jälkeen
- Nooralotta Nezirin näyttävä asu sai fanit hullaantumaan – ”Kyllä noilla muodoilla…”
- Sara Lappalainen hankki uuden auton – yksi asia sai nopeasti naisen ällistymään
- Nyt se on virallista – hiihtotähdet rakastuivat
- Krista Pärmäkoski laittoi tuulemaan – Riitta-Liisa Roponen jäi kuin nalli kalliolle
- Suomalainen maailmanmestari tiputti shokkiuutisen – päävalmentajalta suoraa tekstiä Ylelle
- Maria Huntington palasi ”tyttöjen lomalta” – teki kotiin päästyään ison muutoksen elämäänsä
- Shokeeraavia syytöksiä – ällistynyt Suomen hiihtotähti nousi otsikoihin Norjassa
- Uusi käänne: Jelena Isinbajevan temppu paljastui – Venäjällä repesi raivo