Älytöntä ylivoimaa – suomalaisheittäjältä kamala kaari

Superlupaus Aatu Kangasniemi on jatkanut vahvaa kauden aloitusta. Nuorukainen oli omaa luokkaansa Youth Athletics Games-tapahtuman 17-vuotiaiden moukarissa.
Kuuden kilon moukari lensi peräti 78,40 metriä. Kangasniemen mitatut heitot kantoivat 73,81, 74,84, 75,26, 78,40.
Ylivoima oli melkoista. Kaikki nuo heitot olisivat riittäneet viemään Kangasniemen voittoon. Kakkoseksi tullut Mico Lampinen heitti 72,83 metriä.
– Viimeinen heitto oli aika räväkkä, Kangasniemi heitti SUL:n tiedotteella.
– Olen saanut pari asiaa naksahtamaan kohdalleen ja turha häslääminen on jäänyt pois. Aloitan pyörähdykset rauhallisemmin ja kiihdytän vauhdin lopussa aikaisempaa nopeammaksi. Moukari pyörii nyt enemmän oikealla puolella ja myös kiristykset pysyvät paremmin koossa, Kangasniemi kertoi.
Kangasniemi jäi omasta ennätyksestään 33 senttiä. Hänellä oli kuitenkin selvä visio tulevasta.
– Tänään tärkeintä oli pitää tekniikka kasassa. Pystyn vielä lisäämään tehoa heittoihin ja 80 metriä menee tällä kaudella. Kyllä se sinne lentää, varsinkin nopeammasta ringistä, kun ei tarvitse heiton aikana miettiä eikä varmistella mitään, Kangasniemi sanaili.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Suomalainen yleisurheilunainen säteili tiukassa mekossa – leuat tippuivat lattiaan: ”Voi taivas”
- Kotiin ei kannata mennä – Suomen hiihtotähti veti johtopäätöksensä avovaimon viestin jälkeen
- Ella Junnila julkaisi videon Wilma Murron kotoa – seivästähti teki nopeasti yhden asian selväksi
- IL:ssä paljastus – Alexander Stubbilta häpeilemätön temppu Rukan kulisseissa
- Kissa pöydälle: Suomalaiskiekkoilija täräytti Viaplaylla rajua tekstiä Jarmo Kekäläisestä
- Kohta mennään: Kaisa Mäkäräiseltä loistavia uutisia faneilleen
- F1-ystävä lausui sydäntäsärkevät sanat Michael Schumacherin tilanteesta
- Ilkeät puheet leviävät, maajoukkuehiihtäjä sanoi Ylelle suoran mielipiteensä Riitta-Liisa Roposen paluusta
- Olivia Dunne suostui rohkeisiin kuviin – riemu repesi: ”Tätä on odotettu”
- Ei mahdu kalloon – IL:lle suoraa tekstiä Kerttu Niskasen touhusta
- Synkkä totuus valkeni vihdoin Putinia tukevalle Venäjän hiihtotähdelle – ”Se järkyttää minua”
- Olivia Dunne suostui rohkeisiin kuviin – riemu repesi: ”Tätä on odotettu”
- Ei mahdu kalloon – IL:lle suoraa tekstiä Kerttu Niskasen touhusta
- Timmissä kunnossa: Lotta Harala yllätti uikkareissa – tämän viestin nainen halusi jakaa
- Hurjaa luettavaa: Aviomies täräytti Ylelle shokkiväitteen Riitta-Liisa Roposesta
- IS: Toni Niemisen elämässä yllättävä käänne – tällä naisella oli näppinsä pelissä
- Suomalaishiihtäjä ulos maailmancupista – lateli nyt suoraa tekstiä
- Rukan onnistujalta Jasmi Joensuulta loistava tieto – ”Erittäin iloisia uutisia”
- Rukalla rämpinyt Perttu Hyvärinen latasi suoran viestin toiselle suomalaishiihtäjälle
- Oho: Suomalaisen hiihtotähden intiimiasioista revittiin otsikoita Venäjällä