Mäkihyppylegenda Toni Nieminen on aktivoitunut viime aikoina sosiaalisessa mediassa. Sunnuntaina miehellä oli tarjota murheellinen viesti.

Nieminen kertoi Instagramissa, että hänen auto-ongelmansa jatkuivat. Niemisen bemari on tuottanut miehelle paljon päänvaivaa viime vuosina. Nyt toisen ajovalon suojus näytti irtisanoneen sopimuksensa.

– Tämmönen oli tänään tippunu johonkin matkalle. Ei tässä perkeleen rakkineessa pysy mikään kiinni ja paikallaan, tilitti Nieminen.

Nieminen on ilmeisesti innostunut jälleen myös raveista viime aikoina. Hän tarjosi kykyjään käytettäväksi viime viikolla.

– Juhannus lähestyy ja mietittiin mitä tehtäisiin, kun Nakkilan anopillekin ajateltiin järjestää ohjelmaa. Tajusin, että Kokemäen juhannusravit on minulla vielä kokematta. Oletan, että myös vaimolta ja anopilta. Siispä kuvan kaverin puolesta kyselen, kaipaisiko kukaan hevoselleen kuskia kyseiseen tapahtumaa, tiedusteli olympiavoittaja.

Kuva tästä.