Kunnon muodonmuutos – suomalainen yleisurheilutähti esitteli uuden lookinsa

Suomalainen moukarinheittäjä Suvi Koskinen on tehnyt tänä vuonna selvän kehitysloikan. Se näkyy myös tasaisuudessa. Hän on ehtinyt kesän kunniaksi tehdä muutakin.
Koskinen oli kovien kilpakumppanien seassa hienosti viides naisten moukarikisassa Madridissa. Leka lensi peräti 70,48 metriä.
– Ensimmäinen heitto oli hyvä ja rento. Siitä oli hyvä jatkaa kisaa. Laitoin sitten heittoon vähän enemmän riskiä, mutta lantio painui liian taakse, enkä saanut heittoa oikein etenemään. Viimeisellä kaikki osui kohdalleen. Se oli oikea superheitto, mutta kilahti tolppaan, Koskinen kommentoi SUL:n tiedotteella.
Koskinen kertasi kisan jälkeen tunnelmiaan Instagramissa. Päähänkin hieman otti.
– 70.48m viidenneksi tänään. Sinällään ihan hyvä tulos, mutta päällimmäisenä fiiliksenä on valtavava ketutus kun vipa heitto tuntu ihan unelmaheitolta, mutta osu lopulta tolppaan. Toisaalta antaa uskoa siihen, että jossain välissä vielä tulee kunnon pommi ihan tulostaululle asti, sanaili Koskinen.
Koskinen ihastutti hiljattain Instagramissa myös, kun hän julkaisi kuvan uudesta lookistaan. Hiuksia oli lähtenyt oikein kunnolla.
– Ei kai kesä oo mitää, jos ei hiuksista lähde semmoset 15cm?! Tästä alkaa tulla perinne.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Täyden katastrofin ainekset – hiihtomaailmasta tippui uutispommi
- SM-liigan ulostulo sai raivon syttymään – ”Suorastaan vi*tuilua”
- Riitta-Liisa Roponen vaikeni välittömästi – ei halunnut puhua tästä asiasta Ylelle
- Stubbia kannattava Ristomatti Hakola laitettiin ojennukseen – uho päättyi alta aikayksikön
- Suomalainen yleisurheilunainen säteili tiukassa mekossa – leuat tippuivat lattiaan: ”Voi taivas”
- Kotiin ei kannata mennä – Suomen hiihtotähti veti johtopäätöksensä avovaimon viestin jälkeen
- Ella Junnila julkaisi videon Wilma Murron kotoa – seivästähti teki nopeasti yhden asian selväksi
- IL:ssä paljastus – Alexander Stubbilta häpeilemätön temppu Rukan kulisseissa
- Kissa pöydälle: Suomalaiskiekkoilija täräytti Viaplaylla rajua tekstiä Jarmo Kekäläisestä
- Kohta mennään: Kaisa Mäkäräiseltä loistavia uutisia faneilleen
- Olivia Dunne suostui rohkeisiin kuviin – riemu repesi: ”Tätä on odotettu”
- Kohta mennään: Kaisa Mäkäräiseltä loistavia uutisia faneilleen
- Kotiin ei kannata mennä – Suomen hiihtotähti veti johtopäätöksensä avovaimon viestin jälkeen
- Ilkeät puheet leviävät, maajoukkuehiihtäjä sanoi Ylelle suoran mielipiteensä Riitta-Liisa Roposen paluusta
- Synkkä totuus valkeni vihdoin Putinia tukevalle Venäjän hiihtotähdelle – ”Se järkyttää minua”
- Hurjaa luettavaa: Aviomies täräytti Ylelle shokkiväitteen Riitta-Liisa Roposesta
- IS: Toni Niemisen elämässä yllättävä käänne – tällä naisella oli näppinsä pelissä
- Suomalainen yleisurheilunainen säteili tiukassa mekossa – leuat tippuivat lattiaan: ”Voi taivas”
- F1-ystävä lausui sydäntäsärkevät sanat Michael Schumacherin tilanteesta
- Ella Junnila julkaisi videon Wilma Murron kotoa – seivästähti teki nopeasti yhden asian selväksi