Suomalaishiihtäjä Iivo Niskanen on tunnetusti hevosmiehiä. Hänet nähtiin ohjastajana viimeksi Vieremän juhannusraveissa.

Niskanen onnistui kivasti viemällä Black and Quickin kakkoseksi. Nyt miestä odottaa uudenlainen haaste.

Niskanen palaa tositoimiin 12. heinäkuuta Pihtiputaalla. Kolmen olympiakullan mies tekee uuden aluevaltauksen. Hän saa käsittelyynsä suomenhevosen, Suonsilmän Reinon. Niskanen on tehnyt aiemmat kisalähtönsä lämminverisillä.

– Vaikea sanoa minkälaisia saumoja meillä on, mutta eiköhän hevoset ole niin paljon parempia kuin ohjastaja, että kuskista se on kiinni. On mielenkiintoista päästä ajamaan ensimmäistä kertaa kilpaa suomenhevosella. Jonkin verran näytti olevan laukkoja taulussa, mutta valmentaja (Antti Ojanperä) ainakin on sen verran nimivahva, että eiköhän se hyvä hevonen ole. Kiva lähteä kokeilemaan, pohti Niskanen Hippoksen tiedotteella.

Niskanen on näissä hommissa vasta aloittelija. Hän kertoi kuitenkin oppineensa jo jonkin verran.

– Jo muutamassa startissa on oppinut paljon kilpailutilanteesta. Alkaa vähitellen tuntua, että muuttuu rauhallisemmaksi se tilanne ja ehtii ajatella enemmän lähdön aikana. Kilpailun aikana tulee tosi lyhyessä ajassa paljon asioita, joita tulee miettiä. Siinä mielessä se tarjoaa vastapainoa tälle omalle työlle, arvioi Niskanen.

Iivo Niskasen ohjelma Pihtiputaan kesäraveissa 12.7.

Lähtö 1 klo 18:15 

7 Suonsilmän Reino & Iivo Niskanen (valmentaja Antti Ojanperä) 

Lähtö 6 klo 20:00 

3 Reverend Dred & Iivo Niskanen (valmentaja Kimmo Ahola) 

Lähtö 8 klo 20:35 

3 Shape Of You & Iivo Niskanen (valmentaja Petra Kivimaa)