Ei tämän näin pitänyt mennä – IS:lle vahvistettiin shokkitieto Kerttu Niskasesta

Suomen hiihtomaajoukkueen leiri on käynnissä parhaillaan Pohjois-Italiassa. Aivan kaikki eivät ole mukana.
Iivo Niskanen harjoittelee kesän maajoukkueen ulkopuolella. Niskasen Kerttu-sisko ei kuitenkaan myöskään ole pelipaikalla samalla leirillä maajoukkueen mukana. Asiasta ei oltu tiedotettu etukäteen.
Hiihtoliitosta vahvistettiin asia Ilta-Sanomille. Kerttu Niskanen harjoittelee samassa maassa, mutta jonkin matkan päässä maajoukkueurheilijoista.
Hiihtoliitosta haluttiin tehdä nopeasti selväksi, että asiaan ei liity ylimääräistä dramatiikkaa.
– Kerttu on normaalisti maajoukkueen mukana, mutta nyt tuo Passo Lavazè ei istunut hänelle kokonaisuuteen. Jalkalenkkimahdollisuus on siellä huonompi kuin Livignossa, Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Ismo Hämäläinen selvitti Ilta-Sanomille.
Naisten maajoukkueen vastuuvalmentaja Ville Maunuksela puhui myös asiasta Ilta-Sanomille.
– Kerttu on nyt siellä Livignossa Juhon (Mikkonen, valmentaja) kanssa neljä viikkoa. He lähtivät sinne vähän aiemmin kuin mitä me tulimme tänne Lavazèen.
– Totta kai toivomme, että urheilijat pystyvät sitoutumaan joukkueen leiritykseen, mutta kun puhutaan ihan absoluuttisesta huippu-urheilusta, niin jokainen yksilö tekee itselleen parhaaksi katsotut ja sopivat ratkaisut, Maunuksela selvitti IS:lle.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Näitä kuvia kelpaa katsella – Kristiina Mäkelä upeissa uintikuvissa
- Suomalainen hiihtopari upeissa yhteiskuvissa – ”Rakkauden radalla”
- Perheenlisäystä – Wilma Murtoakin kovemmalta seiväsnaiselta iso uutinen
- Nyt se elämä muuttuu: Mari Eder paljasti miehensä kanssa ilouutisen – onnitteluita sateli
- Kaisa Mäkäräiseltä huikeita uutisia – fanit hihkuivat riemusta
- Lauri Markkanen ja hiihtomies kohtasivat – Iivo Niskaselle lähti selvä viesti
- Ylelle paljastettiin musertava tieto: Suomen hiihtoässä loukkaantui
- Nyt pamahti Suomen hiihdon kannalta merkittävä uutinen – tämän miehen harteilla on paljon
- Loman paikka – seiväshyppääjä Elina Lampela julkaisi häikäiseviä rantakuvia
- Lotta Harala julkaisi uima-allaskuvan – jakoi pysäyttävän viestin
- Nyt se elämä muuttuu: Mari Eder paljasti miehensä kanssa ilouutisen – onnitteluita sateli
- Lotta Harala julkaisi uima-allaskuvan – jakoi pysäyttävän viestin
- Näitä kuvia kelpaa katsella – Kristiina Mäkelä upeissa uintikuvissa
- Ronnie O’Sullivanilta poikkeuksellinen ulostulo – järkyttävää luettavaa
- Krista Pärmäkoski säteili Atlantin toisella puolella – muodonmuutos loksautti leukoja
- Mike Tyson hyppäsi kehään nykyisen raskaansarjan jätin kanssa – seuraukset järkyttivät
- Perheenlisäystä – Wilma Murtoakin kovemmalta seiväsnaiselta iso uutinen
- Wilma Murto julkaisi upean kuvan – seivästähti täräytti harvinaisen selvän viestin
- Nyt pamahti Suomen hiihdon kannalta merkittävä uutinen – tämän miehen harteilla on paljon
- Kaisa Mäkäräiseltä huikeita uutisia – fanit hihkuivat riemusta