IS: Tämä kysymys oli liikaa – Reetta Hurske laukoi suoraa tekstiä

Lotta Harala oli tiistain suomalaisnimi naisten pika-aidoissa Tampereella. Hän kellotti komean ajan 12,88. Myötätuulta oli toki hieman liikaa (2,2 metriä sekunnissa), joten aika ei ole tilastokelpoinen. Reetta Hurske jäi sen sijaan heikkoon aikaan 13,14.
Harala muistutti kisan jälkeen, että tuuli ei ollut silti helpottava tekijä.
– Ei ollut enää ihan optimiolosuhteet tuulenkaan puolesta. Vaikka mittari näytti 2,2 myötäistä, tuuli oli jo pyörivä. Juoksun alku oli vähän heikko ja loppu tuli ihan hyvin. Tästä on hyvä lähteä MM-kisoihin, Harala avasi SUL:n tiedotteella.
Hurske puolestaan kolhi aitoja. Hän harmitteli tapahtunutta.
– Kerrankin olin hereillä lähdössä ja pääsin hyvin ekalle aidalle, mutta ei vaan kestä tuollaisia kolhuja tuohon tuuleen. Siinä kolahti muutamaan aitaan aika kovaa, eikä siinä voi enää mitään tehdä, Hurske kommentoi SUL:n tiedotteella.
Kyseessä oli Hurskeen MM-kenraali. Lehdistö tiedusteli naiselta kisan jälkeen, pitäisikö hänen tilanteestaan olla huolissaan.
– En tiedä, pitäisikö minun olla. Kai te median edustajat sen minulle kerrotte. Kyllä sieltä varmaan jokin analyysi tulee. Ei minulla tähän ole mitään muuta lisättävää. Itse en ole huolissani, mutta ehkä te olette, paalutti Hurske Ilta-Sanomien mukaan.
800 metrillä hienoa jälkeä
Naisten 800 metrin kisan voitti Eveliina Määttänen hienolla ajalla 1.59,99. Se on Määttäsen uran toiseksi paras noteeraus.
– Kyllähän tuuli toi tähän kisaan jännitysmomenttia. Etukäteen ajattelin, että pääsen peesissä juoksemaan, mutta näinhän siinä sitten kävi, sanoi nainen SUL:n tiedotteella.
Määttänen uskoi, että hän olisi rikkonut Sara Lappalaisen Suomen ennätyksen (1.59,41) paremmissa olosuhteissa.
– No, varmaan meni. Mutta sanotaan, että jätetään se seuraavaan kertaan. Olen ladannut paukkuja pian alkavia MM-kisoja varten, Määttänen lupasi.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Kristiina Mäkelältä upea päivitys Espanjan auringosta – sitten nainen paljastikin jotain aivan muuta
- Wilma Murron kilpakumppani häikäisi suihkukuvillaan – ”Uulalaa”
- Tuomiopäivä tulossa – pika-aituri Lotta Harala kertoi missä mennään
- Annimari Kortteelta karu paljastus taloudellisesta tilanteestaan
- Ukrainasta raju viesti Sergei Bubkasta – ”Ei ole enää olemassa”
- Makwan Amirkhanin käämit paloivat miehen sanoista – julkaisi brutaalin kuvan siitä, mitä teki hänelle
- Hirvittävää luettavaa – Jelena Välbeltä hyytävä viesti meille kaikille
- Legenda ulkomailta latasi Ylelle suoran väitteen Emil Ruusuvuoren todellisesta tasosta
- Timmissä kunnossa – kolmiloikkaaja Jessica Kähärä yllätti näyttävällä kuvalla vartalostaan
- Anni Vuohijoki avautui järkyttävästä kokemuksestaan – kohtasi ”ihmisyyden pahuuden”
- Itkuhan siinä tuli – Wilma Murrolla melkoinen ilta
- Sara Lappalainen riisui kaiken – esitti sitten suoran pyynnön
- Se loppui siihen – suomalainen MM-kisajuoksija vahvisti kovan ratkaisunsa
- Legenda ulkomailta latasi Ylelle suoran väitteen Emil Ruusuvuoren todellisesta tasosta
- Veera-tytär myönsi Ylelle totuuden Teemu Selänteestä
- Kohuaituri Viivi Lehikoinen astui esiin – lähetti selvän viestin näistä ihmisistä
- Hirvittävää luettavaa – Jelena Välbeltä hyytävä viesti meille kaikille
- Timmissä kunnossa – kolmiloikkaaja Jessica Kähärä yllätti näyttävällä kuvalla vartalostaan
- Sieltä se tuli – Johannes Kläbon suusta shokeeraava viesti Norjan hiihdolle
- Iivo Niskanen tylytti tätä miestä IS:lle – itse ei lähtisi tähän leikkiin