Kristiina Mäkelä palasi someen – hänellä oli murheellinen viesti

Tiukasti Budapestin MM-kisoihin valmistautuva Kristiina Mäkelä ei ole pitänyt itsestään kovin paljon meteliä sosiaalisessa mediassa viime aikoina.
Mäkelän alkukausi ei ole mennyt toivotulla tavalla. EM-hopeamitalisti on ollut kaukana viime kauden tulostasostaan.
Askelmerkit ovat kuitenkin selvät. Mäkelän valmentaja Tuomas Sallinen on kertonut medialle, että kaikki katseet siirrettiin jo varhaisessa vaiheessa kohti Budapestia.
SE-nainen on ollut tunnetusti kova arvokisaurheilija. EM-mitalin lisäksi hän on yltänyt esimerkiksi kahdesti olympiafinaaliin.
Perjantaina Mäkelällä oli hieman ikävämpää kerrottavaa. Hän paljasti Instagram Storiesissa joutuneensa ikävien vedättäjien kohteeksi.
Kolmiloikkaaja julkaisi kaksi kuvankaappausta häntä esittävistä huijaustileistä. Toinen oli ”_kristiina_makela2” ja toinen ”maniitsirk_private0”, joka väitti olevansa urheilutähden yksityinen profiili. Todellisuudessa molemmat tilit olivat siis täyttä huijausta.
– Kaksi huijausprofiilia liikkeellä. Kiitos kun ilmiannat! kirjoitti Mäkelä.
Kyseiset huijaustilit ovat ikävä sosiaalisen median ilmiö, josta esimerkiksi huippu-urheilijat saavat osansa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Suomen hiihtotähti tekee älytöntä tiliä – näin suurista rahoista on kyse
- Wilma Murron kilpasisko katosi kuvasta – nyt saatiin karu tieto
- Valtteri Bottaksen Tiffany-rakas antoi palaa – purki pettymystään
- Kerttu Niskaselta ja Juho-mieheltä ilouutisia – ”Tätä päivää on odotettu”
- IL:ssä ikävä uutinen Jari Isometsästä – näin isoista rahoista on nyt kyse
- Nyt alkoi tapahtua: Suvi Koskiselta mahtava kaari erikoisessa kisassa
- Yle: Entinen valmennettava ällistyi Tero Pitkämäen tempusta
- Suomen ennätys uusiksi – nyt jysähti oikein kunnon kaari
- Frida Karlsson poseerasi hiihtomiehen kanssa – fanit villiintyivät
- Täysi vastaantulija – Suomen keihässensaatio romahti: ”Pettynyt olen”
- Kerttu Niskaselta ja Juho-mieheltä ilouutisia – ”Tätä päivää on odotettu”
- Suomen ennätys uusiksi – nyt jysähti oikein kunnon kaari
- Valtteri Bottaksen Tiffany-rakas antoi palaa – purki pettymystään
- Mahtikaaret voi unohtaa – Krista Tervolta karu päivitys
- Nyt alkoi tapahtua: Suvi Koskiselta mahtava kaari erikoisessa kisassa
- Wilma Murron kilpasisko katosi kuvasta – nyt saatiin karu tieto
- Yle: Entinen valmennettava ällistyi Tero Pitkämäen tempusta
- Suomen hiihtotähti tekee älytöntä tiliä – näin suurista rahoista on kyse
- IL:ssä ikävä uutinen Jari Isometsästä – näin isoista rahoista on nyt kyse
- Krista Pärmäkoski sai ikävän yllätyksen – ”Mulla on iso ongelma”