SE-nainen pihalla MM-kisoista – avautui nyt tilanteestaan

Pikajuoksija Lotta Kemppinen on kärsinyt viimeisen vuoden aikana ikävistä vammoista ja terveysmurheista.
Nyt näyttää kuitenkin hyvältä. Hän on esimerkiksi kellottanut 100 metrin kauden kotimaisen kärkiajan 11,40.
Kemppisen nimissä on myös 60 metrin SE-aika. Hän ei kuitenkaan ehtinyt Budapestin MM-koneeseen näyttöjensä puolesta.
Kemppinen on nyt kerrannut tilannettaan ja tuntojaan. Hän kirjoitti asiasta Instagramissa.
– Viime (toissa) viikolla tuli urakoitua tiistaina Tampereella 4×100 m viesti ja 200 m, keskiviikkona Porvoossa 100 m + 100 m. Siitä lähtien on pidetty hyvää treenijaksoa, jotta saa vielä kauden viimeiset pari kisaa pakettiin kunnialla, aloitti Kemppinen.
– Tällä kisakaudella on vähän otettu kiinni niitä juoksumääriä, jotka jäi tekemättä jalkaa kuntouttaessa. Jokaisella kisalla ja treenillä on merkitystä, ja ne vie kohti omia tavoitteita ja parempia aikoja, vaikka aina tulos niistä ei miellytäkään. Urheilijana on helppo unohtaa, mistä lähtökohdista lähdettiin liikkeelle, kun aina lähtötelineiden takana on tunne siitä, että ”tää on se PB-juoksu”… Vajaa kuukausi tätä kautta jäljellä, päätti Kemppinen.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Todellinen syyspommi – Suomen ennätys uusiksi komealla kaarella
- Nooralotta Nezirin näyttävä asu sai fanit hullaantumaan – ”Kyllä noilla muodoilla…”
- Maria Huntington palasi ”tyttöjen lomalta” – teki kotiin päästyään ison muutoksen elämäänsä
- Sara Lappalainen hankki uuden auton – yksi asia sai nopeasti naisen ällistymään
- Krista Pärmäkoski laittoi tuulemaan – Riitta-Liisa Roponen jäi kuin nalli kalliolle
- Therese Johaugin tilanne kuohuttaa – hiihtotähdiltä suoraa tekstiä naisesta
- Annimari Korte löi hanskat tiskiin ennen aikojaan – ”Ihan turvallisuussyistä”
- Tätä ei ole kiva kuulla – Kerttu Niskaselta ikävä paljastus Maastohiihto.comille
- Ylelle shokeeraava väite Suomen hiihdosta – ”Minulle on kerrottu”
- Somesensaatio Olivia Dunne esitteli niukkaa kisa-asuaan – sitten alkoivat syytökset
- Nooralotta Nezirin näyttävä asu sai fanit hullaantumaan – ”Kyllä noilla muodoilla…”
- Hiihtotähti Frida Karlssonin paljastus järkyttää Norjassa
- Somesensaatio Olivia Dunne esitteli niukkaa kisa-asuaan – sitten alkoivat syytökset
- Se on sitten loppu – suomalaisen yleisurheilutähden ura päättyi melkoisella tavalla
- Antero Mertarannan kuppi meni nurin suorassa lähetyksessä – teki yhden asian selväksi katsojille
- Siinä on nainen rantakunnossa – kauteensa pettynyt suomalainen yleisurheilija lähti lomalle
- Krista Pärmäkoski laittoi tuulemaan – Riitta-Liisa Roponen jäi kuin nalli kalliolle
- Sara Lappalainen hankki uuden auton – yksi asia sai nopeasti naisen ällistymään
- Uusi aluevaltaus – Kalle Palander vahvisti itselleen kovan uutisen
- Nyt on herttaista – Viivi Lehikoinen onnitteli hiihtäjärakastaan