Wilma Murron temppu kuohutti – valmentaja täräytti sitten sen suoraan Ylelle

Wilma Murto palautti keskiviikkona Suomen mitalikantaan yleisurheilun MM-kisoissa. Hän taisteli upeasti pronssille naisten seiväsfinaalissa tuloksella 480.
Mestaruuden jakoivat USA:n Katie Moon ja Australian Nina Kennedy. He ylittivät molemmat 490.
Murto ylitti kaikki korkeudet ensimmäisellään, kunnes tuli seinä vastaan. Hän koki olonsa luottavaiseksi.
– Kilpailupaikalla olin tyytyväinen, miten varmalta olo tuntui riman ylityksissä. Ja sitten kun ylityksiä ei enää tullut, niin ei tullut. Hyvän arvosanan tästä itselleni annan, Murto sanoi SUL:n tiedotteella.
Innokkaimmat leipoivat Murrosta jo maailmanmestaria. Kesältä oli saatu kova näyttö, kun Murto päihitti Katie Moonin Lontoon Timanttiliigassa.
– En kehtaa sanoa, että olisin pettynyt, jos otan pronssia. Kentälle tullessa oli sellainen fiilis, että kaikki on mahdollista, miksei kultaankin asti. Kultamitali tämä ei ole, mutta minulla on vara kasvaa ja tämä on hyvä askel eteenpäin urallani ja arvokas juttu, arvioi Murto nyt.
Murron ehkä paras hyppy nähtiin korkeudesta 475. Erittäin ilmava ylitys oli yksi koko kisan näyttävimmistä hypyistä. Sillä olisi ehkä voitu jopa 490, jos grafiikka oli kohdillaan. Murto päätti kuitenkin vaihtaa – suunnitelman mukaisesti – isompaan seipääseen. Sen kanssa tuli hyvä ylitys korkeudesta 480, mutta kolme yritystä viisi senttiä korkeammalta jäivät melko vaisuiksi.
– Se on tuttu seiväs, jolla olen hypännyt tänä kesänä. Päätös oli helppo, mutta hyppy ei osunut ihan kunnolla siihen 485:een.
Valmentaja Jarno Koivunen kommentoi seiväsratkaisua Ylelle.
– Ei päästy ihan mukaan tuohon viimeiseen seipääseen. Vaihdettiin se sitä silmälläpitäen, että sillä haetaan voitto. Se jäi ehkä sitten ensi vuoteen, selvitti Koivunen Ylelle.
Toinen keskustelua herättänyt hetki nähtiin, kun Murto päätti yrittää kolmannen kerran korkeudesta 485. Se oli sijoituksen kannalta merkityksetön yritys, sillä Slovenian Tina Šutej oli tiputtanut kolme kertaa tuosta korkeudesta. Murto oli näin ollen varmistanut jo MM-pronssin.
– Minun piti odotella Šutejn yrityksiä ja kuinka se vaikuttaa minun tilanteeseeni. Ensimmäiset yritykseni 485:stä eivät olleet niin saletteja, joten ajattelin että menen ensin 485 jos on mennäkseen ja sitten jatkan puhtaalta pöydältä. Sillä meiningillä, että varmistan ensin mitalin. Mutta se meni nyt noin, Murto avasi ratkaisuaan.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- IL:ssä ikävä uutinen Jari Isometsästä – näin isoista rahoista on nyt kyse
- Nyt alkoi tapahtua: Suvi Koskiselta mahtava kaari erikoisessa kisassa
- Yle: Entinen valmennettava ällistyi Tero Pitkämäen tempusta
- Suomen ennätys uusiksi – nyt jysähti oikein kunnon kaari
- Frida Karlsson poseerasi hiihtomiehen kanssa – fanit villiintyivät
- Täysi vastaantulija – Suomen keihässensaatio romahti: ”Pettynyt olen”
- Mahtikaaret voi unohtaa – Krista Tervolta karu päivitys
- Krista Pärmäkoski sai ikävän yllätyksen – ”Mulla on iso ongelma”
- Eronnut Riitta-Liisa Roponen avautui – tämä asia selvisi nyt naiselle
- Hiihdon maailmantähti tylytti Iivo Niskasta: ”Rehellisesti sanottuna…”
- Mahtikaaret voi unohtaa – Krista Tervolta karu päivitys
- Suru-uutinen: Legenda on poissa – suuri suomalainen urheilumies on kuollut
- Krista Pärmäkoski sai ikävän yllätyksen – ”Mulla on iso ongelma”
- Wilma Murto tiputti jymyuutisen – IL:ssä esitettiin ikävä epäily
- Suomen ennätys uusiksi – nyt jysähti oikein kunnon kaari
- Eronnut Riitta-Liisa Roponen avautui – tämä asia selvisi nyt naiselle
- Täysi vastaantulija – Suomen keihässensaatio romahti: ”Pettynyt olen”
- Hiihdon maailmantähti tylytti Iivo Niskasta: ”Rehellisesti sanottuna…”
- SE-tulos murskaksi – Suomessa hirmukaari: ”Huhhuh mikä kisa”
- Ikävä tieto Yhdysvalloista – Jessie Digginsille kävi huonosti