Annimari Korte sai nyt kuulla melkoiset sanat salilla – jenkki ilmoitti haluavansa lisääntyä juoksijan kanssa

Pika-aituri Annimari Korte harjoittelee edelleen tiukasti. Naisen toiveissa on osallistuminen Masters-luokan eli yli 35-vuotiaiden EM-kisoihin.
Nuo kisat järjestetään syyskuun lopussa Italian Pescarassa. Korte päivitteli keskiviikkona kuulumisiaan salilta.
Korte paljasti kuulleensa ilmeisesti sivukorvalla melkoisen keskustelun.
– Kuulin puntilla jenkkien keskustelua, kuinka yksi oli tavannut suomalaisen 100 metrin juoksijan ja nyt täytyy saada vauvoja hänen kanssaan koska geenit.
Korte on asunut ja opiskellut Yhdysvalloissa. Hänen mukaansa tuolla päin maailmaa tarkastellaan asioita hieman erilaisella mentaliteetilla.
– USA:ssa ja Karibialla usein valitaan kumppani geenien mukaan. Varmaan osasyy muutenkin parempien geenien lisäksi, miksi sieltä tulee niin hyviä urheilijoita, kun hyvä geenejä monistetaan.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Suomen hiihtotähti tekee älytöntä tiliä – näin suurista rahoista on kyse
- Wilma Murron kilpasisko katosi kuvasta – nyt saatiin karu tieto
- Valtteri Bottaksen Tiffany-rakas antoi palaa – purki pettymystään
- Kerttu Niskaselta ja Juho-mieheltä ilouutisia – ”Tätä päivää on odotettu”
- IL:ssä ikävä uutinen Jari Isometsästä – näin isoista rahoista on nyt kyse
- Nyt alkoi tapahtua: Suvi Koskiselta mahtava kaari erikoisessa kisassa
- Yle: Entinen valmennettava ällistyi Tero Pitkämäen tempusta
- Suomen ennätys uusiksi – nyt jysähti oikein kunnon kaari
- Frida Karlsson poseerasi hiihtomiehen kanssa – fanit villiintyivät
- Täysi vastaantulija – Suomen keihässensaatio romahti: ”Pettynyt olen”
- Kerttu Niskaselta ja Juho-mieheltä ilouutisia – ”Tätä päivää on odotettu”
- Suomen ennätys uusiksi – nyt jysähti oikein kunnon kaari
- Valtteri Bottaksen Tiffany-rakas antoi palaa – purki pettymystään
- Mahtikaaret voi unohtaa – Krista Tervolta karu päivitys
- Nyt alkoi tapahtua: Suvi Koskiselta mahtava kaari erikoisessa kisassa
- Wilma Murron kilpasisko katosi kuvasta – nyt saatiin karu tieto
- Yle: Entinen valmennettava ällistyi Tero Pitkämäen tempusta
- Suomen hiihtotähti tekee älytöntä tiliä – näin suurista rahoista on kyse
- IL:ssä ikävä uutinen Jari Isometsästä – näin isoista rahoista on nyt kyse
- Krista Pärmäkoski sai ikävän yllätyksen – ”Mulla on iso ongelma”