Kohuaituri Viivi Lehikoinen astui esiin – lähetti selvän viestin näistä ihmisistä

Suomalainen aitajuoksija Viivi Lehikoinen onnistui rikkomaan tällä kaudella jälleen 400 metrin aitojen Suomen ennätyksen.
MM-kisoissa välieriin yltänyt Lehikoinen joutui kauden loppupuolella tahtomattaan kohun keskelle. Lehikoisen leiri sai MM-kisojen jälkeen naiselle luvan lähteä kilpailemaan Kiinan Timanttiliigan kisaan Ruotsi-ottelun sijaan.
Asiasta saatiin kova kohu, kun SUL:n suunnalta vihjailtiin mahdollisella sanktiolla, vaikka naisen kisamatkalle oli siis annettu hyväksyntä. Lehikoinen ei lopulta saanut rangaistusta liitolta.
Ratakierroksen aituri on nyt vihdoin laittanut kautensa pakettiin myös sosiaalisen median puolella.
– 11. paras 400 metrin aituri maailmassa, Suomen ennätys 54,40, toinen Timanttiliigan kisassa Lausannessa, oma ennätys 400 metrillä ja ensimmäinen mestaruuskisa hallissa.
– Haluan kiittää kaikkia ympärilläni olevia ihmisiä. Ilman heitä en pystyisi koskaan saavuttamaan näitä asioita tällä kaudella. Minulla oli ylä- ja alamäkeni, mutta tiesin, että voin aina luottaa läheisiini.
– Nyt lepäämme ja lataamme akkuja uutta kautta varten. Kaipaan sitä, koska ensi vuodesta tulee erityinen.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Suomen hiihtotähti tekee älytöntä tiliä – näin suurista rahoista on kyse
- Wilma Murron kilpasisko katosi kuvasta – nyt saatiin karu tieto
- Valtteri Bottaksen Tiffany-rakas antoi palaa – purki pettymystään
- Kerttu Niskaselta ja Juho-mieheltä ilouutisia – ”Tätä päivää on odotettu”
- IL:ssä ikävä uutinen Jari Isometsästä – näin isoista rahoista on nyt kyse
- Nyt alkoi tapahtua: Suvi Koskiselta mahtava kaari erikoisessa kisassa
- Yle: Entinen valmennettava ällistyi Tero Pitkämäen tempusta
- Suomen ennätys uusiksi – nyt jysähti oikein kunnon kaari
- Frida Karlsson poseerasi hiihtomiehen kanssa – fanit villiintyivät
- Täysi vastaantulija – Suomen keihässensaatio romahti: ”Pettynyt olen”
- Kerttu Niskaselta ja Juho-mieheltä ilouutisia – ”Tätä päivää on odotettu”
- Suomen ennätys uusiksi – nyt jysähti oikein kunnon kaari
- Valtteri Bottaksen Tiffany-rakas antoi palaa – purki pettymystään
- Mahtikaaret voi unohtaa – Krista Tervolta karu päivitys
- Nyt alkoi tapahtua: Suvi Koskiselta mahtava kaari erikoisessa kisassa
- Wilma Murron kilpasisko katosi kuvasta – nyt saatiin karu tieto
- Yle: Entinen valmennettava ällistyi Tero Pitkämäen tempusta
- Suomen hiihtotähti tekee älytöntä tiliä – näin suurista rahoista on kyse
- IL:ssä ikävä uutinen Jari Isometsästä – näin isoista rahoista on nyt kyse
- Krista Pärmäkoski sai ikävän yllätyksen – ”Mulla on iso ongelma”