Norjassa viritellään uutispommia Therese Johaugista

Therese Johaug lopetti upean hiihtouransa keväällä 2022. Jo ennen naisen uran päättymistä käynnistyivät spekulaatiot mahdollisesta paluusta.
Johaug on ehtinyt saada perheenlisäystä. Paluu olisi ajankohtainen kaudeksi 2024–2025. Silloin järjestetään myös MM-kisat Trondheimissa.
Johaug ei ole missään vaiheessa sanonut ehdotonta eitä paluulle. Nyt hän on kommentoinut asiaa jälleen NRK:lle.
– Katsotaan. En ole vielä päättänyt, palaanko hiihtokisoihin vai en. Tällä hetkellä nautin elämästä äitinä. Täytyy myöntää, että harjoittelen jo hieman. Kyllä.
Johaugin mukaan harjoitus ei ole vielä tässä vaiheessa läheskään niin intensiivistä kuin uran aikana.
– Ei ole helppo laittaa lenkkareita tai monoja jalkaan, kun pitää huolehtia pienestä tytöstä.
Kun asiasta kysyttiin lisää, teki Johaug selväksi, että kilpaileminen Trondheimissa ei ole mahdottomuus. Sinne ei kuitenkaan lähdetä suksimaan huumorimielellä.
– En lähde Trondheimin MM-kisoihin, jos en voi taistella mitaleista, paalutti Johaug.
Kaksi MM-kultaa Planican kisoista tänä vuonna voittanut Ebba Andersson kommentoi Johaugin sanoja Expressenille.
– Ei tämä ole mikään yllätys. Onhan tässä ollut sellaista vihjailua. Ei se yllättäisi minua, kommentoi Andersson Johaugin mahdollista paluuta.
– Kyse on Johaugista. Mitä vain voi tapahtua.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Näitä kuvia kelpaa katsella – Kristiina Mäkelä upeissa uintikuvissa
- Suomalainen hiihtopari upeissa yhteiskuvissa – ”Rakkauden radalla”
- Perheenlisäystä – Wilma Murtoakin kovemmalta seiväsnaiselta iso uutinen
- Nyt se elämä muuttuu: Mari Eder paljasti miehensä kanssa ilouutisen – onnitteluita sateli
- Kaisa Mäkäräiseltä huikeita uutisia – fanit hihkuivat riemusta
- Lauri Markkanen ja hiihtomies kohtasivat – Iivo Niskaselle lähti selvä viesti
- Ylelle paljastettiin musertava tieto: Suomen hiihtoässä loukkaantui
- Nyt pamahti Suomen hiihdon kannalta merkittävä uutinen – tämän miehen harteilla on paljon
- Loman paikka – seiväshyppääjä Elina Lampela julkaisi häikäiseviä rantakuvia
- Lotta Harala julkaisi uima-allaskuvan – jakoi pysäyttävän viestin
- Krista Pärmäkoski säteili Atlantin toisella puolella – muodonmuutos loksautti leukoja
- Ronnie O’Sullivanilta poikkeuksellinen ulostulo – järkyttävää luettavaa
- Lotta Harala julkaisi uima-allaskuvan – jakoi pysäyttävän viestin
- Wilma Murto julkaisi upean kuvan – seivästähti täräytti harvinaisen selvän viestin
- Mike Tyson hyppäsi kehään nykyisen raskaansarjan jätin kanssa – seuraukset järkyttivät
- Suomalaisässältä huikea kaari – maailmalla ällisteltiin
- Pitikö tämäkin kertoa? – Ristomatti Hakolalta härski väite Perttu Hyvärisestä
- Nyt se elämä muuttuu: Mari Eder paljasti miehensä kanssa ilouutisen – onnitteluita sateli
- Nyt pamahti Suomen hiihdon kannalta merkittävä uutinen – tämän miehen harteilla on paljon
- Loman paikka – seiväshyppääjä Elina Lampela julkaisi häikäiseviä rantakuvia