Seiväshyppääjä Wilma Murto on palannut koti-Suomeen. Nainen vietti ilmaisesti Timanttiliigan finaalin jälkeiset viikot lomaillen Yhdysvaltojen länsirannikolla.

Murto julkaisi torstaina sosiaalisessa mediassa upean kuvan Kaliforniasta. Hän poseerasi siinä kuuluisassa Topangan kanjonissa. Siellä sijaitsee tunnettu ja upea luonnonpuisto.

Aivan kaikki ei kuitenkaan ole koskematonta edes luonnonpuistossa. Murto poseerasi kohdassa, johon oli taiteiltu selvä viesti maahan.

– Take it on step at a time, luki maassa (suomeksi: ”Ota yksi askel kerrallaan.”).

– Ystävällinen muistutus, kirjoitti Murto kuvatekstiin.

Ei tarvita Sherlock Holmesia löytämään piilomerkityksiä Murron viestistä. Murto on korostanut oman urheilu-uransa suhteen kärsivällisyyden merkitystä.

Tänä vuonna MM-pronssia napannut Murto onnistui parantamaan tasoaan viime kaudesta. On myös huomioitava, että monet Murron kovimmat kilpakumppanit suomalaista vanhempia.

Vuonna 2024 on jälleen edessä iso vuosi. Silloin kilpaillaan EM-kisat ja olympialaiset.

Kuva tästä.