IS: Toni Niemisen elämässä yllättävä käänne – tällä naisella oli näppinsä pelissä
![getty_nieminen_toni_1992](https://www.suomiurheilu.com/app/uploads/2022/12/getty_nieminen_toni_1992-632x405.jpg)
Mäkihyppylegenda Toni Nieminen on ollut monessa mukana urheilu-uransa jälkeen. Rukan maailmancupin yhteydessä Niemistä kuultiin pelipaikalla kuuluttajana.
Viime vuodet Nieminen on paiskinut hommia esimerkiksi kiinteistönvälittäjänä. Marraskuussa hän teki kuitenkin melkoisen yllätysvedon, kertoo Ilta-Sanomat.
Olympiavoittaja nähtiin nimittäin kolme viikkoa liikunnanopettajan sijaisena helsinkiläisessä koulussa. Niemisen Janet-rakas antoi miehelle vinkin pestistä.
– Tuntui heti, että tämä homma olisi ikään kuin meikäläiselle räätälöity. Tällä erää sijaisuus kesti vain muutaman viikon, mutta jos eteeni tulee vastaavia tarjouksia, olen ilman muuta kiinnostunut, ilmoitti Nieminen IS:lle.
Koululaiset olivat tietenkin niin nuoria, että he eivät mäkilegendan 30 vuoden takaisista uroteoista tietäneet. Lopulta junnut saivat ällistyä.
– Uusi sukupolvi ei enää näin vanhaa miestä muista, mutta lapsille oli kerrottu mitalisaavutuksistani, ja niistä he sitten halusivat kuulla tarinoita. Ihmeissään he olivat esimerkiksi kuultuaan, että voitin olympiakultaa jo milteipä heidän ikäisenään, Nieminen avasi IS:lle.
Voita Karibian risteily – arvo 1400€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1400€ arvoisen Karibian risteilyn!
- Ida Hulkko otti olympiapaikat haltuun – ”Uusi seksipommi on kylässä”
- Saga Anderssonin treenivideo villitsi – ”Mikä nainen”
- Ylen uutinen oli liikaa – Kristiina Mäkelän kuppi meni nurin
- Missä kunnossa – Riitta-Liisa Roposelta huikea urheilusuoritus
- Venäjän hiihtotähti vaihtoi Tatarstanin joukkueeseen – avasi nyt suunsa
- SE-mies yritti kovaa temppua ja epäonnistui – ”Loppuun asti yritin”
- No huh – Ella Junnila täräytti rajun väitteen Ylelle
- Pariisin olympialaiset saivat suomalaisittain loistokkaan alun – ”Huikea avaus”
- Therese Johaug harvinaisessa kuvassa – esitteli rantakuntoaan: ”10/10”
- Eveliina Määttänen yllätti faninsa – poseerasi upeissa kesäkuvissa
- Hirmukaari ja SE-tulos: Suomalaisheittäjältä hurja paluu kuuden vuoden tauon jälkeen
- Ikäeroa 20 vuotta – urheilulegendan väitetty suhde povipommiin kuohuttaa
- IS:lle paljastettiin – tässä vaiheessa alkoi näkyä merkkejä Tapio Suomisen ongelmista
- Ylen selostaja avasi suunsa – paljasti vaietun totuuden Tapio Suomisesta
- Kristiina Mäkelän elämään muutos – ”Virallisesti neiti Mäkelä”
- Suomalainen keihästähti vaihtoi lajia – löi pöytään huiman tuloksen
- Eveliina Määttänen yllätti faninsa – poseerasi upeissa kesäkuvissa
- Harva sanoo tällaista ääneen – Silja Kosonen pamautti hurjaa tekstiä IL:lle
- Salainen ihailija? Krista Pärmäkoskea odotti melkoinen yllätys
- Therese Johaug harvinaisessa kuvassa – esitteli rantakuntoaan: ”10/10”