Virpi Sarasvuo ällistyi Sami Jauhojärven sanoista Viaplaylla – ”Aivan järkyttävää”

Tour de Skissä kilpailtiin lauantaina Val di Fiemmessä. Vuorossa oli 15 kilometrin perinteisen yhteislähtökisat. Sami Jauhojärvi ja Virpi Sarasvuo analysoivat menoa Viaplaylla.
Linn Svahn voitti naisten kisan. Miehissä ykköseksi nousi Norjan Erik Valnes.
Miesten osalta päivän parhaasta suomalaissijoituksesta vastasi Perttu Hyvärinen, joka oli 12:s. Remi Lindholm oli 20:s, Arsi Ruuskanen 44:s ja Markus Vuorela 48:s.
– Se oli sellainen todella hauska ”välipalakisa”. Tämmöisiä saisi olla useamminkin. Viisi kierrosta taistelin sijoilla 50 ja katselin paikkoja, missä voisin viimeisellä kierroksella mutkissa ohitella mahdollisimman paljon saamatta keltaista korttia. Se onnistui ihan hyvin.
– Viimeisessä nousussa olisin pystynyt nousemaan vielä paremmalle sijalle, mutta taisi kolmelta mieheltä mennä sauva poikki edessä, joten tipahdin sitten. Tänään olisi voinut ottaa hyvänkin sijan, mutta olisihan tuo voinut mennä huonomminkin. Tällä kisalla ei ollut Tourin kokonaiskisan kannalta mitään merkitystä, niin ihan hauska päivä, kommentoi Hyvärinen Hiihtoliiton tiedotteella.
Naisissa Kerttu Niskanen oli kymmenes, Krista Pärmäkoski 13:s, Anne Kyllönen 20:s ja Vilma Ryytty 29:s.
– Keli muuttui jatkuvasti ja toi kyllä suksivalinnan tekemiseen haasteita. Totta kai oli sellainen matka, jossa olisi paremman tuloksen voinut iskeä pöytään ja sitä kautta saada parempia asetelmia Tourilla. Tämä on välillä tämmöistä ja kaikkeni ladulle annoin, totesi Niskanen Hiihtoliiton tiedotteella.
Hurjat olosuhteet toivat oman mausteensa kisaan. Se näkyi myös kellossa.
– 44 ja 27 viime vuonna vastaavan kisan loppuaika samalla radalla, tasan samalla radalla. Tänä vuonna 53 ja 50. Kahdeksan ja puoli minuuttia., päivitteli Sami Jauhojärvi Viaplaylla naisten kisaa.
– Aivan järkyttävää. Katsottiin siinä kuuden kilometrin väliaikapisteessä, että kymppi hiihdetään joskus kilpaa siihen vauhtiin, että ihan todella raskasta, hämmästeli Sarasvuo vieressä.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Ampujahiihtäjä Venla Lehtosen muodonmuutos kääntää katseita – ”Olet kuuma”
- Urheilulegendalla ja rakkaalla ikäeroa 49 vuotta – tämä kysymys suhteesta oli liikaa missirakkaalle
- Suomalaisjuoksija Emma Tainio käänsi katseita kuntosalilla – ”Raju mimmi”
- Ilon päivä – hiihdon uusi tähtipari sai loistavia uutisia
- Lotta Haralan rakas avasi vihdoin suunsa – näin SE-nainen reagoi
- IL:lle paljastettiin Wilma Murron elämänmuutos
- Ronnie O’Sullivan teki snookeruransa suurimman virheen – maksoi valtavan hinnan
- Pihalle maajoukkueesta – hiihtotähti alkoi nyt lausua valittuja sanoja
- Ampumahiihdon kohupari hempeili yhdessä
- Mike Tyson hyppäsi kehään vankilareissun jälkeen – jälki oli järjetöntä
- Komeaa – suomalainen korkeushyppääjä Heta Tuuri laittoi ennätyksensä uusiksi
- Kova kohtalo: Hiihtotähti sittenkin ulos maajoukkueesta
- Johan jysähti – maailmalla tehtiin huima keihäskaari
- Tapaus Iivo Niskanen – Suomen päävalmentaja puhui suunsa puhtaaksi IS:ssä
- Ampumahiihdon kohupari hempeili yhdessä
- Mike Tyson hyppäsi kehään vankilareissun jälkeen – jälki oli järjetöntä
- IL:lle paljastettiin Wilma Murron elämänmuutos
- Toni Niemisen elämässä tapahtuu taas – ”Aletaan tutustumaan toisiimme”
- Ronnie O’Sullivan teki snookeruransa suurimman virheen – maksoi valtavan hinnan
- Hiihtotähti Jonna Sundling vaihtoi treenivaatteet aivan toisenlaiseen lookiin – fanit ällistyivät näkemästään