Wilma Murrolta päivitys Ranskasta – ”Katsokaa tuota omahyväistä tyyppiä”
Seiväshyppääjä Wilma Murto ei ole kilpaillut tänä vuonna erityisen ahkerasti hallissa. Nainen on kuitenkin lauantaina tulessa Ranskan Lievenissä.
Murto on julkaissut jo faneilleen pientä kuva- ja videomateriaalia pelipaikalta. EM-kultamitalistilla on omat rutiininsa.
Kahveihin mieltynyt Murto paljasti Instagram Storiesissa tuoneensa omat kahvinsa mukanaan myös Ranskaan. Hän naureskeli omalle toiminnalleen videon yhteydessä.
– Katsokaa tuota omahyväistä tyyppiä, joka tuo omat kahvit mukanaan, hauskuutti Murto.
Ystävänpäivänä Murto on vetonaulana Turun Gatorade Centerissä järjestettävässä seiväskisassa. Vastaan asettuu esimerkiksi Kanadan ennätysnainen Alysha Newman.
– Murron kärkihaastaja on kanadalainen Alysha Newman, joka voitti viikonvaihteen hallikisan Gentissä 470:n ylityksellä, sanoo kilpailun urheilijahankinnoista vastaava Arttu Salonen SUL:n tiedotteella.
– Newman on monet arvokisa käynyt, kokenut hyppääjä, jonka ennätys on 482. Hän tähtää talven kuntoaan maaliskuisiin Glasgow´n MM-halleihin ja luonnollisesti kesällä Pariisin olympialaisiin.
Murron on tarkoitus kilpailla hallissa myös helmikuun lopussa Ranskan Rouenissa ja maaliskuun alussa Glasgow’n MM-kisoissa.
LUE MYÖS
Voita Karibian risteily – arvo 1400€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1400€ arvoisen Karibian risteilyn!
- Missä kunnossa – Riitta-Liisa Roposelta huikea urheilusuoritus
- Venäjän hiihtotähti vaihtoi Tatarstanin joukkueeseen – avasi nyt suunsa
- SE-mies yritti kovaa temppua ja epäonnistui – ”Loppuun asti yritin”
- No huh – Ella Junnila täräytti rajun väitteen Ylelle
- Pariisin olympialaiset saivat suomalaisittain loistokkaan alun – ”Huikea avaus”
- Therese Johaug harvinaisessa kuvassa – esitteli rantakuntoaan: ”10/10”
- Eveliina Määttänen yllätti faninsa – poseerasi upeissa kesäkuvissa
- Ylen selostaja avasi suunsa – paljasti vaietun totuuden Tapio Suomisesta
- Salainen ihailija? Krista Pärmäkoskea odotti melkoinen yllätys
- Suomalainen keihästähti vaihtoi lajia – löi pöytään huiman tuloksen
- Hirmukaari ja SE-tulos: Suomalaisheittäjältä hurja paluu kuuden vuoden tauon jälkeen
- Ikäeroa 20 vuotta – urheilulegendan väitetty suhde povipommiin kuohuttaa
- Kristiina Mäkelän elämään muutos – ”Virallisesti neiti Mäkelä”
- Ylen selostaja avasi suunsa – paljasti vaietun totuuden Tapio Suomisesta
- Suomalainen keihästähti vaihtoi lajia – löi pöytään huiman tuloksen
- IS:lle paljastettiin – tässä vaiheessa alkoi näkyä merkkejä Tapio Suomisen ongelmista
- Harva sanoo tällaista ääneen – Silja Kosonen pamautti hurjaa tekstiä IL:lle
- Eveliina Määttänen yllätti faninsa – poseerasi upeissa kesäkuvissa
- Salainen ihailija? Krista Pärmäkoskea odotti melkoinen yllätys
- Therese Johaug harvinaisessa kuvassa – esitteli rantakuntoaan: ”10/10”