Iivo Niskanen ja Lauri Vuorinen ylsivät perjantaina kolmanneksi Lahden maailmancupin parisprintissä. Vuorinen onnistui pitämään lopun kirissä Ranskan Richard Jouven takanaan.

Iivo Niskasen kunto on ollut suuri kysymysmerkki. Hän floppasi pahasti Vantaan SM-kisoissa eikä lähtenyt maailmancupin kisoihin Pohjois-Amerikkaan. Viime viikon Kuopion Suomen Cup ei tuonut mitään maagista nähtävää.

Niskanen itse harmitteli perjantain kisan jälkeen Ylelle, että paukut eivät riittäneet sprintin nousussa.

– Jyrkkä kohta oli tympeä monella kierroksella. Ei ollut riittävän terävää jalkaa pysyä norskin mukana, Niskanen harmitteli Ylelle.

Hiihtolegenda Aino-Kaisa Saarinen oli asian suhteen luottavaisempi. Hän oli vaikuttunut näkemästään.

– Kun lähdettiin oikeasti hiihtämään viimeisellä kierroksella, hänellä oli ne nopeat jalat. Hän sanoi itsekin, että hän on vaikeuksissa, kun mennään tuollaisessa maastossa haarakäyntiä. Iivo ei ole ollut ikinä mikään haarakäyntikone.

– Kun huomenna päästään väliaikalähdöllä ja hiihtämään nousuja, hän on vahvoilla. Jyrkkien nousujen päällä joutuu varmaan muutaman haarakäynnin ottamaan, mutta pääosin ne tullaan vuorohiihtämällä. Se on sekä Iivon että Kertun vahvuus, arvioi Saarinen Ylelle.

Tästä Ylen juttu.

LUE MYÖS