Iivo Niskanen ja Lauri Vuorinen taistelivat upeasti kolmanneksi miesten parisprintissä Lahden maailmancupissa. Vain Norjan ykkös- ja kakkosjoukkue onnistuivat voittamaan suomalaiset.

Aivan helpolla tuo tulos ei toki Suomelle tullut. Ranskan Jules Chappaz kaatui kärkipaikalta Niskasen edestä koko kisan toiseksi viimeisellä osuudella. Ranskan ankkuri Richard Jouve nousi vielä lopussa haastamaan Vuorisen, mutta suomalainen kesti niukasti.

Niskanen oli varsin hyvässä vedossa. Ylen hiihtoasiantuntija Ville Nousiainen näki kuitenkin myös karun totuuden lopussa.

”Urku auki, jos paukkuja on”, tsemppasi Nousiainen Niskasta viimeiseen nousuun tämän viimeisellä osuudella. Niskanen ei kuitenkaan pysynyt nousussa Norjan joukkueiden ja Ranskan kyydissä. Vain Sveitsi jäi taakse.

– Hyvin taistelee Iivo, mutta ei vain riitä vauhti. Ei vain yksinkertaisesti riitä vauhti näiden aivan maailmanhuippujen vauhtiin perinteisessä parisprintissä. Samasta ryhmästä lähdettiin nousuun. Yhden nousun aikana ero on tuo, näki Nousiainen Ylellä.

Niskanen ei tosin itsekin peitellyt totuutta myöhemmin Ylen haastattelussa.

– Kaksi ensimmäistä osuutta mentiin niin äärettömän hiljaa, että olisin voinut kuvitella lyöväni loppuun vieläkin paremmin.

– Jyrkkä kohta oli tympeä monella kierroksella. Ei ollut riittävän terävää jalkaa pysyä norskin mukana, Niskanen myönsi Ylelle.

LUE MYÖS