Monen hiihtotähden rakkauselämä on julkisesti tiedossa. Useat huippuhiihtäjät ovat nimittäin löytäneet kumppanin lajin parista.

Aivan kaikki eivät tuota linjaa noudata. Loistopaluun maailman parhaiden joukkoon tehnyt Linn Svahn on puhunut Expressenille omasta elämästään.

Svahn kärsi pitkään olkapäävammasta, joka tuhosi puolitoista vuotta hänen urastaan. Päättyneellä kaudella hän nousi maailmancupin kokonaiskilpailun kakkoseksi ja sprintticupin voittajaksi.

24-vuotias vaaleaverikkö teki ruotsalaislehdelle selväksi, että hän haluaa pitää tietyt rajat yksityiselämänsä suhteen. Hän ei halua puhua tarkemmin omasta poikaystävästään.

– Niin haluamme sen menevän. Kaikki siitä kuitenkin tietävät. Se riittää.

Expressenin toimittaja nosti esiin, että Svahnin maajoukkuekaverit puhuvat varsin avoimesti omista rakkaistaan.

– Kaikki saavat tehdä mitä haluavat. Mutta mielestäni on vain noloa, kun tulee artikkeleita artikkelien jälkeen, jossa selitetään ”rakastavaisista maajoukkueessa”, ”poikaystävä tekee tätä” tai ”he ovat eronneet”.

Letkeänä naisena tunnettu Svahn jätti toki yhden mahdollisuuden.

– Mutta katsotaan. Kun hän kosii, ehkä sitä ei voi enää piilottaa, heitti Svahn.

LUE MYÖS