Hiihtäjä Ristomatti Hakolan kausi ei mennyt taaskaan täysin käsikirjoituksen mukaan. Terveysmurheet vaativat jälleen veronsa, mutta kausi kääntyi lopulta tämän vuoden puolella positiiviseksi. Nyt Hakola on saanut hieman lomailla.

Hakola myönsi huhtikuun puolivälissä Instagramissa, että oli aikeissa jopa lopettaa uransa.

– Talvella jo vähän ajattelin, että lopettaisin tähän kauteen. Kun joutuu jatkuvasti painimaan erilaisten terveydellisten haasteiden kanssa, jotka syö harjotustunteja ja tulosta, alkaa se väistämättä käymään myös henkisesti raskaaksi. Tässä lajissa kuitenkin vaan tuloksella on merkitystä.

– Kevään mittaan ajatukset kirkastu ja tulin onneks järkiini. Motivaatio on edelleen kohillansa, pikkupojan into hiihtää kovaa tallella, ja usko ehjempiin päiviin palautettu, joten eiku ens kautta, MM-Trondheimiä ja kovia vetoja kohti, kirjoitti Hakola tuolloin.

Hakolalta nähtiin vappuna Instagramissa kuvapäivitys rakkaansa kanssa. Kuvatekstistä selvisi, että mies ei ollut taaskaan päässyt eroon sairastelusta.

– Eka vappu Kaivarissa. Se alkais olla hiihtäjän lomat lusittu. Lomaan mahtu A-luokan reissu Ylläksellä, mettätöitä Karviassa, emännän ulkoilutusta Helsingissä ja hupiveron makselua sairastelun merkeissä, kertasi Hakola.

Kuva tästä.

LUE MYÖS