Se oli siinä – suomalainen hiihdon maailmanmestari teki rajun ratkaisun: ”Hattu pois päästä ja nöyrä kiitos”
Sprinttihiihdon nuorten maailmanmestari Niilo Moilanen on tehnyt kovan ratkaisun. Hän on päättänyt vaihtaa valmentajaa.
Moilanen ilmoitti asiasta Instagramissa. Hän kiitteli pitkään itseään valmentanutta Tuomo Kiviniemeä.
– Uusia tuulia valmennuskuvioissa. Ensimmäiseksi kiitos Tuomo Kiviniemelle valtavasta panoksesta mitä mun uran eteen teit. Hommat alkoivat Hopeasompa-ajoilta jatkuen U20-sarjan MM-kultaan ja edeten aina maailmancupin välieriin sekä aikuisten arvokisadebyyttiin asti. Tämä polku kertonee siitä, että tiimi toimi moitteetta. Hattu pois päästä ja nöyrä kiitos! aloitti Moilanen.
Moilanne perusteli sitten ratkaisuaan. Hän paljasti samalla, että uusi valmentaja on Ville Oksanen, joka työskentelee myös esimerkiksi A-maajoukkueen naisten vastuuvalmentajana.
– Koin kuitenkin tässä vaiheessa uraani, että mikäli muutoksia haluaa tehdä harjoittelukuvioihin ennen tulevaa arvokisaputkea, on ne tehtävä nyt. Uudesta valmennuksesta haen erityisesti lisäsparrausta sprinttiominaisuuksieni kehittämiseen. Tästä syystä valmennusvastuu siirtyy jatkossa Ville Oksaselle.
– Oon päässyt tutustumaan Villeen maajoukkuevalmennuksen kautta nyt parin vuoden ajan. Yhteistyö on sujunut meillä hyvin alusta alkaen ryhmätoiminnassa ja oon kokenut, että meidän ajattelutavat harjoittelusta kohtaavat hyvin. Etenkin siis oman leipälajin eli sprintin näkökulmasta koen, että Villellä on varmasti annettavaa mun tekemiseen.
LUE MYÖS
Voita Karibian risteily – arvo 1400€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1400€ arvoisen Karibian risteilyn!
- Ida Hulkko otti olympiapaikat haltuun – ”Uusi seksipommi on kylässä”
- Saga Anderssonin treenivideo villitsi – ”Mikä nainen”
- Ylen uutinen oli liikaa – Kristiina Mäkelän kuppi meni nurin
- Missä kunnossa – Riitta-Liisa Roposelta huikea urheilusuoritus
- Venäjän hiihtotähti vaihtoi Tatarstanin joukkueeseen – avasi nyt suunsa
- SE-mies yritti kovaa temppua ja epäonnistui – ”Loppuun asti yritin”
- No huh – Ella Junnila täräytti rajun väitteen Ylelle
- Pariisin olympialaiset saivat suomalaisittain loistokkaan alun – ”Huikea avaus”
- Therese Johaug harvinaisessa kuvassa – esitteli rantakuntoaan: ”10/10”
- Eveliina Määttänen yllätti faninsa – poseerasi upeissa kesäkuvissa
- Hirmukaari ja SE-tulos: Suomalaisheittäjältä hurja paluu kuuden vuoden tauon jälkeen
- Ikäeroa 20 vuotta – urheilulegendan väitetty suhde povipommiin kuohuttaa
- IS:lle paljastettiin – tässä vaiheessa alkoi näkyä merkkejä Tapio Suomisen ongelmista
- Ylen selostaja avasi suunsa – paljasti vaietun totuuden Tapio Suomisesta
- Kristiina Mäkelän elämään muutos – ”Virallisesti neiti Mäkelä”
- Suomalainen keihästähti vaihtoi lajia – löi pöytään huiman tuloksen
- Eveliina Määttänen yllätti faninsa – poseerasi upeissa kesäkuvissa
- Harva sanoo tällaista ääneen – Silja Kosonen pamautti hurjaa tekstiä IL:lle
- Salainen ihailija? Krista Pärmäkoskea odotti melkoinen yllätys
- Therese Johaug harvinaisessa kuvassa – esitteli rantakuntoaan: ”10/10”