Lotta Haralan loistokkaasti alkanut kausi on näyttänyt tasaantumisen merkkejä.

Harala paineli kaksi viikkoa sitten Espoossa 100 metrin aidat ylimääräiseen myötätuuleen (+2,2 m/s) hurjan ajan 12,64. Tuon tason ajat ovat jääneet sen jälkeen haaveeksi.

Harala oli myös Lahden Motonet GP:n johtotähtiä. Hän paineli perjantaina alkuerässään pika-aidat aikaan 12,98.

Haralan urakka loppui Lahdessa jo ennen finaalin alkua. Syynä oli hylkäys. Harala myönsi rehellisesti totuuden.

– Otin aavistuslähdön, ihan yksinkertaisesti näin, Harala kertoi SUL:n tiedotteella.

Harala kilpaili jo aiemmin viikolla Jyväskylän Motonet GP:ssä. Koville on ottanut.

– Pitkään jo mietin, juoksenko tuota finaalia ollenkaan, koska 32-vuotiaan kroppa on ollut jo aika kovilla, kun on ollut tiukasti kisoja ja paljon matkustusta.

– Luulen, että tämä oli jopa hyvä näin. Tuolla verryttelyssä juttelin 10 vuotta nuorempien urheilijoiden kanssa, ja heilläkin on väsymystä, avautui Harala.

LUE MYÖS