SE-tuloksen tehnyt Krista Tervo romahti rajusti vain neljä päivää myöhemmin
Viron Pärnussa järjestettiin tiistaina kansainvälisen yleisurheiluliiton (WA) Continental Bronze Tourin osakilpailu. Mukana oli myös paljon suomalaisia urheilijoita. Katse kääntyi esimerkiksi moukarinheittäjä Krista Tervoon.
Tervo täräytti viime viikolla Lahden Motonet GP:ssä uuden Suomen ennätyksen 74,63. Virossa ei kulkenut, sillä Tervo romahti tulokseen 67,85.
– Tänään ei niin hyvää tekemistä, mutta tuloksena perus vajaa 68 m. Aika normi settii tällee enkan jälkeises kisas (eikä nihkee rinki plus paahtava aurinko ilman kunnon varjoi auttan asiaa). Et nyt vaa vähän lepoa ja katse kohti ens viikkoo ja Roomaa, kirjoitti Tervo Instagramissa EM-kisoihin viitaten.
Pärnun suomalaisnimi oli Heta Tuuri. Hän teki ennätyksensä 191 ja voitti korkeuskisan.
– Kunto on ollut tulollaan jo pitemmän aikaa, mutta kyllä se on tuo vauhti suurin ansio. Aikaisemmin jokainen hyppy oli erilainen. Nyt pääsen vauhdin avulla hyödyntämään muitakin pieniä tekijöitä paremmin hyppäämisessä, ja se näkyy tulostaululla, kommentoi Tuuri SUL:n tiedotteella.
Nooralotta Neziri oli naisten pika-aidoissa toinen keskinkertaisella ajalla 13,21.
LUE MYÖS
Voita Karibian risteily – arvo 1400€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1400€ arvoisen Karibian risteilyn!
- Ylen uutinen oli liikaa – Kristiina Mäkelän kuppi meni nurin
- Missä kunnossa – Riitta-Liisa Roposelta huikea urheilusuoritus
- Venäjän hiihtotähti vaihtoi Tatarstanin joukkueeseen – avasi nyt suunsa
- SE-mies yritti kovaa temppua ja epäonnistui – ”Loppuun asti yritin”
- No huh – Ella Junnila täräytti rajun väitteen Ylelle
- Pariisin olympialaiset saivat suomalaisittain loistokkaan alun – ”Huikea avaus”
- Therese Johaug harvinaisessa kuvassa – esitteli rantakuntoaan: ”10/10”
- Eveliina Määttänen yllätti faninsa – poseerasi upeissa kesäkuvissa
- Ylen selostaja avasi suunsa – paljasti vaietun totuuden Tapio Suomisesta
- Salainen ihailija? Krista Pärmäkoskea odotti melkoinen yllätys
- Hirmukaari ja SE-tulos: Suomalaisheittäjältä hurja paluu kuuden vuoden tauon jälkeen
- Ikäeroa 20 vuotta – urheilulegendan väitetty suhde povipommiin kuohuttaa
- Kristiina Mäkelän elämään muutos – ”Virallisesti neiti Mäkelä”
- Ylen selostaja avasi suunsa – paljasti vaietun totuuden Tapio Suomisesta
- Suomalainen keihästähti vaihtoi lajia – löi pöytään huiman tuloksen
- IS:lle paljastettiin – tässä vaiheessa alkoi näkyä merkkejä Tapio Suomisen ongelmista
- Harva sanoo tällaista ääneen – Silja Kosonen pamautti hurjaa tekstiä IL:lle
- Eveliina Määttänen yllätti faninsa – poseerasi upeissa kesäkuvissa
- Salainen ihailija? Krista Pärmäkoskea odotti melkoinen yllätys
- Therese Johaug harvinaisessa kuvassa – esitteli rantakuntoaan: ”10/10”