Therese Johaug pettyi, viikkojen päästä jysähtää merkittävä uutinen
Norjalainen hiihtolegenda Therese Johaug voitti vappupäivänä Gruenin puolimaratonin naisten sarjan ajalla 1.11.25.
Kyseessä on todella kova temppu, sillä Johaug ei ole aiemmin juossut matkaa kilpailuissa. Hän rekisteröi itsensä kuitenkin kisaan toiveissa aika 1.09.30. Nainen jäi tuosta kellotuksesta ja EM-kisojen tulosrajasta (1.10.30) varsin selvästi.
Johaug säväytti aiemmin tänä vuonna, kun hän teki paluun hiihtoladuille voittamalla Norjan mestaruuden 30 kilometrin matkalla. Keskustelu naisen paluusta kansainvälisiin kisoihin on vain kiihtynyt.
Norjan hiihtoliitto nimesi hiljattain ensi kauden maajoukkueet. Johaugin nimeä ei löytynyt noilta listoilta, mutta liitosta kerrottiin, että hänelle pidetään auki ovea.
Asiasta tiedusteltiin myös puolimaratonin jälkeen. Johaug paljasti kaivaneensa varastosta jo rullasukset.
– Koska päätät (teetkö paluun hiihtoon)? kysyi NRK:n toimittaja.
– Uskon, että pian on tehtävä ratkaisu. Tarvitaan kaikki kuukaudet. Siinä on myös mentaalisesti jotain, että on tehnyt ratkaisun asian suhteen. Se terävöittää ja auttaa keskittymään, kun haluaa tehdä sitä 120-prosenttisesti. Mitä nopeammin, sitä parempi. On päätettävä pian, vastasi Johaug.
Johaug kertoi, että on annettava hänelle vielä ”joitain viikkoja”. Sitten saadaan päätös asiaan. Oli ratkaisu mikä tahansa, on kyseessä merkittävä uutinen hiihdon kannalta. Monet asiantuntijat pitävät varmana, että Johaug ilmoittaa palaavansa kisoihin.
LUE MYÖS
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Viivi Lehikoiselta loistavia uutisia: ”Voin ilokseni ilmoittaa”
- Viaplayssa todellinen urheilun superviikonloppu!
- Nyt alkoi tapahtua: Ella Junnilalta mahtava veto
- Ida Hulkko nousi uima-altaasta – katseet kääntyivät
- Makwan Amirkhani avasi korkin hetken mielijohteesta – huonostihan siinä kävi
- Maailman vahvin mies hyppää kehään – osallistuu tapahtumaan, jossa voi tulla rumaa jälkeä
- Nyt tuli uutispommi – Yle: Iivo Niskanen vaikeni, tämä mies paljasti totuuden
- Se loppui siihen – Suomen maajoukkueeseen valittu hiihtotähti teki ratkaisunsa
- SE-aika ja mahtiheitto – suomalaisella yleisurheilupariskunnalla syytä juhlaan
- Lotta Harala palasi todellisuuteen – kisan jälkeen saatiin karu paljastus

- IL:lle pamautettiin shokkiväite Lotta Haralasta
- Nyt tuli uutispommi – Yle: Iivo Niskanen vaikeni, tämä mies paljasti totuuden
- Maailman vahvin mies hyppää kehään – osallistuu tapahtumaan, jossa voi tulla rumaa jälkeä
- Se loppui siihen – Suomen maajoukkueeseen valittu hiihtotähti teki ratkaisunsa
- Tyson Furyn muodonmuutos ällistyttää MM-ottelun alla – ”Tästä tulee teurastus”
- Lotta Harala palasi todellisuuteen – kisan jälkeen saatiin karu paljastus
- Oho: Annimari Korte yllätti – haluaa voittaa MM-kultaa