Rooman EM-kisoissa on jo nähty useita pettyneitä suomalaisurheilijoita. Naisten kolmiloikka oli suomalaisittain melkoinen rimanalitus. Kristiina Mäkelä, Senni Salminen ja Jessica Kähärä jäivät karsintaan.

Salmisen toinen suoritus oli mainio, mutta valitettavasti yliastuttu. Parhaaksi tulokseksi jäi 13,54.

Salminen ei peitellyt suorituksen jälkeen pettymystään. Entinen SE-nainen antoi palaa Ylen haastattelussa ja tiputteli myös kirosanoja.

– Toinen oli hyvä, mutta täällä ei tee mitään yliastutuilla. Ottaa aika kovaa päähän. Täällä huomasin sen, että on hypätty helvetin vähän.

– Olen hemmetin nälkäinen ja kiukkuinen, yhdet isot kisat ovat vielä tulossa, Salminen avautui Ylelle.

Salminen sai joiltakin kiitosta siitä, että hän esitti avoimesti tunteensa. Myös kritiikkiä sateli. Ylen chatissa pöyristeltiin Salmisen käytöstä.

– Tunteensa saa tuoda julki, mutta kiroilu on moukkamaista, kirjoitti yksi.

– Hyvä, ettei Senni sortunut selityksiin, mutta puheet ”elämäni kunnossa” olemisesta eivät näy tuloksissa, linjasi eräs.

Entinen seitsenottelija Maria Huntington asettui puolustamaan Salmista. Hän muistutti, että myös urheilijat ovat ihmisiä.

– Monesti halutaan haastatteluista aitoa tunnetta mukaan ja Senniä vähänkään tuntien tuo oli juuri aito haastattelu Senniltä! Ymmärrän, että ajatellaan urheilijoiden olevan esikuvia nuoremmille ja sitä toki ovatkin, mutta epäonnistuneen kisan jälkeen ei aina ensimmäisenä mielessä ole se, että miten olla paras mahdollinen esikuva nuoremmille, kirjoitti Huntington chatissa.

LUE MYÖS