Suomalainen keihäänheittolegenda Tero Pitkämäki on tehnyt kovan ratkaisun, kertoo Yle.

Maailmanmestari ei jatka Oliver Helanderin valmentajana. Pitkämäki paljasti Ylelle tehneensä ratkaisunsa jo ennen Rooman EM-kisoja.

– Vaikka Pariisista olisi tullut olympiakultaa, yhteistyö olisi silti päättynyt, Pitkämäki sanoi Ylelle.

Helander sai tietää asiasta olympiafinaalin jälkeisenä päivänä. Perhekeskeisellä Pitkämäellä oli selvä selitys ratkaisulleen.

– Toin esille näkemykseni, ettei minulla ole riittävästi aikaa perehtyä Oliverin valmennustyöhön, ohjelmointiin ja läsnäoloon. Perheessäni lapsilla on paljon harrastustoimintaa, ja oma työ vie myös aikaa. Jatkon kannalta olisi siis parempi hakea valmennusta joltain muulta, jotta ammattimainen valmentautuminen turvattaisiin, Pitkämäki selvitti Ylelle.

Helander nousi Pitkämäen valmennuksessa EM-pronssimitaliksi. Hänen tekniikkansa oli kuitenkin edelleen usein täysin hukassa. Niin kävi esimerkiksi olympiafinaalissa.

Helander siirtyy Petteri Piirosen valmennukseen.

Tästä Ylen juttu.

LUE MYÖS