Tätä pelättiin – harmittava tieto Kerttu Niskasesta
Hiihdon Suomen Cup -kausi lähtee käyntiin viikonloppuna Vuokatissa. Ohjelmassa on vapaan hiihtotavan sprintit ja viestit.
– Leudosta lokakuusta huolimatta Vuokatti Sportin huolto on onnistunut jälleen kerran luomaan loistavat olosuhteet Suomen Cupin avauksen järjestämiseksi. Viimeistelyjä lumen siirron osalta tehdään keskiviikkona ja torstai-perjantai-akselilla kisa-alue viimeistellään.
– Oma lukunsa on sitten fluoritestaus, joka näin kansallisen tason kisoissa on ensimmäistä kertaa käytössä Vuokatissa. Se vaatii paljon suunnittelua ja paneutumista, kommentoi kilpailunjohtaja Jyri Pelkonen Hiihtoliiton tiedotteella.
Sprintin osallistujalista on julkaistu. Kuten odottaa saattoi, niin suurin osa maan kärkihiihtäjistä ei ole valitettavasti mukana ainakaan sprintissä.
Osallistujalistalta löytyvät maajoukkuetähdistä esimerkiksi Hilla Niemelä, Jasmi Joensuu ja Perttu Hyvärinen.
Poissa ovat kuitenkin esimerkiksi Jasmin Kähärä, Johanna Matintalo, Kerttu Niskanen, Eveliina Piippo, Krista Pärmäkoski, Ristomatti Hakola, Remi Lindholm, Niilo Moilanen, Joni Mäki, Iivo Niskanen ja Lauri Vuorinen.
LUE MYÖS
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Krista Pärmäkoski marssi heti kisan jälkeen Kerttu Niskasen luokse – sitten todistettiin melkoista hetkeä
- Yle: Lauri Vuorinen pöyristeli sitä, mitä kilpakumppani sanoi hänelle
- Suvi Minkkinen pistää kisatrikoot päälleen – ”Mikä misu”
- Tähti on syttynyt? Suomen hiihtosensaatio kyykytti Ristomatti Hakolaa – hurja meno jatkui
- Oloksella vihjailtiin: Päätyikö Johanna Matintalo rajuun ratkaisuun hiihtäjärakkaansa kanssa?
- Selostaja tuijotti hiihtäjän jalkoväliä Tykkikisoissa – ”Ammattitermein sanottuna…”
- Suomen vahvin mies vankilaan – vastaan tuli täysin erilainen todellisuus
- Yle: Suomen hiihtotähti sai tarpeekseen – latasi suorat sanat valmentajalleen
- Hiihtomaajoukkueesta pihalle lentäneeltä Anne Kyllöseltä harvinaisen selvä tilannepäivitys
- Lyhyen radan EM-uinnit 2025

- Se päättyi siihen – Silja Kosonen heitti hyvästit keihäsmiehelle
- Yle: Suomen hiihtotähti sai tarpeekseen – latasi suorat sanat valmentajalleen
- Tähti on syttynyt? Suomen hiihtosensaatio kyykytti Ristomatti Hakolaa – hurja meno jatkui
- Yksi on poissa – valitettava tieto Iivo Niskasesta varmistui
- Suomen vahvin mies vankilaan – vastaan tuli täysin erilainen todellisuus
- Krista Pärmäkoski villiintyi – ”Megabailut”