Sami Jauhojärvi innostui Viaplaylla – ihasteli naishiihtäjän pakaroita
Davosin maailmancupin perjantain ja lauantain kuningattaresta ei ollut epäselvyyttä. Ruotsin Jonna Sundling sai syytä juhlaan molempina päivinä.
Sundling voitti perjantaina vapaan parisprintin yhdessä Emma Ribomin kanssa. Alkukauden sprinttikisoja Sundling oli ykkönen myös lauantain henkilökohtaisessa vapaan sprintissä.
Ruotsalaistähti on tehnyt vaikutuksen myös Viaplayn asiantuntijaan Sami Jauhojärveen. Hän ihasteli naisen voimia sprintin hidastusten aikana.
– Edelleenkin seuraan tuota Sundlingin lonkan sivua. Siellä on jerkkua tuolla keskimmäisessä pakaralihaksessa. Miten se piirtyy tuosta, hehkutti ”Musti”.
Sundling ei kilpaillut sunnuntaina naisten 20 kilometrin perinteisen kisassa. 29-vuotias sprinttitykki ilmoitti ratkaisustaan lauantain kisan jälkeen.
– Näin voi tapahtua. Kolme kisaa peräkkäisinä päivinä on melko rankkaa. Eivät kaikki pysty siihen, myönsi Sundling Expressenille.
Maajoukkuevalmentaja Andreas Domeij vahvisti asian Expressenille sunnuntaina.
– Jonna on väsynyt kahden kovan korkean ilmanalan sprintin jälkeen. Olemme päättäneet, että hän lepää tänään palautuakseen parhaalla mahdollisella tavalla, sanoi luotsi.
LUE MYÖS
- Alisa Vainion nimi ilmestyi listalle – osallistuu sittenkin SM-kisoihin
- Immu Fight Night 2026: Ohjelma, Ottelut, TV, Live Stream
- Kalle Rovanperä: Unelmaprojekti!
- Ylen toimittaja Anni Jämsä: Uusi aluevaltaus!
- Frida Karlssonilta hurja paljastus golfkentältä: ”Olisin voinut tappaa hänet”
- Kamppailija käänsi takkinsa Immulle – hyppää kilpailijan leiviin
- Hiihtotähdiltä härskiä huumoria – Perttu Hyvärinen ei säästellyt sanojaan
- Kaisa Mäkäräinen juhli Ylen kanssa – samaan aikaan yksi asia on auki
- Suomalainen moukarinheittäjä teki päätöksen jatkostaan – yksi asia on vielä auki
- Aino Pulkkinen teki ison peliliikkeen – siirtyy kilpailijansa äidin alaisuuteen
- Kaisa Mäkäräinen juhli Ylen kanssa – samaan aikaan yksi asia on auki
- Yle: Kerttu Niskanen voi palata maailmancupiin jo parin vuoden päästä – ”Olisi mahdollisuus”
- Suomalainen moukarinheittäjä teki päätöksen jatkostaan – yksi asia on vielä auki
- Alisa Vainio kieltäytyi Linnan juhlista – kalenterissa on tärkeämpi meno
- IL: Alisa Vainio ilmestyi TTK:n kulisseihin – tässä syy
- Urheilucast: Nöyryytys oli liikaa – Jokerit valmistelee rajua ratkaisua
- Elina Lampela julkaisi ison sopimusuutisen
- Aino Pulkkinen teki ison peliliikkeen – siirtyy kilpailijansa äidin alaisuuteen
- Hiihtotähdiltä härskiä huumoria – Perttu Hyvärinen ei säästellyt sanojaan
- Armand Duplantiksen ympärillä on nyt iso kysymysmerkki – Ruotsista karu arvio