Sami Jauhojärvi katsoi Iivo Niskasen menoa – lausui karun totuuden ääneen

Maastohiihdon maailmancup jatkui Ranskan Les Rousses’ssa 10 kilometrin vapaan hiihtotavan miesten väliaikalähtökilpailulla.
Paras suomalainen oli Arsi Ruuskanen, joka oli päivän 18:s. Hän hävisi kisan voittaneelle Norjan Iver Tildheim Andersenille 48,7 sekuntia. Iivo Niskanen oli 19:s, Niko Anttola 27:s ja Miro Karppanen 50:s.
Kaikki maailman parhaat hiihtäjät eivät ole mukana Ranskassa. Siksi esimerkiksi Ruuskaselta odotettiin enemmän. Sen myönsi myös Sami Jauhojärvi Viaplaylla.
– Selvästi on Tour de Ski mennyt jäseneen. Se ei ole vielä helpottanut ja ei ole palautunut vielä siitä. Hyvä, että jos eilen aukaisussa on tuntunut vielä huonommalta kuin mitä tänään kilpailussa, niin suuntahan on silloin palautumisen suhteen oikea.
– Suomalaiset tykkäävät tuijottaa sijoituksia. Itse katson kuitenkin, että kymmenen parhaan joukkoon oli 15 sekuntia eroa Ruuskasella. Se on puolitoista sekuntia per kilometri. Puhutaan hyvän ja huonon päivän välisestä erosta. Vähän parempana päivänä olisi top 10:ssä. Sitä myös häneltä odotimme. Vire ei ole nyt sellinen, että hän olisi siihen yltänyt näin nopeatempoisessa kilpailussa.
Iivo Niskanen kertoi Ylelle ”pelänneensä pahempaa”. Hänellä oli alla pitkä kisatauko. Jauhojärvi huomioi, että Niskanen hyytyi pahasti, mutta ei pitänyt menoa erityisen isona pettymyksenä.
– Ihan ok. En sanoisi, että oli ainakaan todella hyvä. Alkuvauhtihan oli Niskasella hyvä. Seitsemänneksi puoleentoista kilometriin ja siitä pikkuisen laskusuuntainen kilpailu maalia kohti. Se ero alkoi loppua kohti kasvamaan keulaan aika paljon.
– Jos siellä nyt on, kun ei ole pitkään aikaan hiihtänyt, kun se happo iskee, niin se lähtee hyydyttämään aika paljon. Se ei huuhtoudu välttämättä niin helposti pois verrattuna siihen, kun isku on ihan tapissaan. Ei missään nimessä mikään katastrofaalinen tilanne Niskaselle, jos vapaa kulkee kuitenkin suht koht siihen haminaan kuin aikaisemmin tällä kaudella.
LUE MYÖS
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Pituushyppylegenda Tommi Evilä julkaisi harvinaisen yhteiskuvan rakkaansa kanssa
- IS:lle kova arvio: Silja Kososen kohdalla on nyt yksi paha pelko
- IL:lle kova väite Kerttu Niskasesta ja tämän valmentajamiehestä Juho Mikkosesta
- Norjan hiihtotähteä nöyryytettiin harvinaisella tavalla – ”Ei noin saisi käydä”
- Ristomatti Hakolalta ikävä ilmoitus – näin oma rakas reagoi
- Suomen hiihtoässän kuppi nurin – laukoi rumaa tekstiä kilpakumppanistaan
- Nyt se on julkista tietoa – totuus Wilma Murrosta paljastui
- Jasmi Joensuu nosti kädet pystyyn – myönsi suoraan brutaalin totuuden
- Tämä näky oli liikaa – Ylen Ville Nousiainen lausui tylyt sanat Suomen hiihtosankarista
- Jasmi Joensuun toiminta Tallinnassa kuohutti – ”Ei näitä, ei näitä”

- Mitä Kerttu Niskaselle on tapahtunut? IS:lle lauottiin karuja totuuksia
- Norjan hiihtotähteä nöyryytettiin harvinaisella tavalla – ”Ei noin saisi käydä”
- Jasmi Joensuu nosti kädet pystyyn – myönsi suoraan brutaalin totuuden