Suomen hiihtoässältä älytön temppu – Ylen haastattelussa suusta tulikin sitten täyttä puuta heinää

Imatran SM-hiihdot päättyivät 20 kilometrin yhdistelmäkilpailuihin. Suomen mestaruudet nappaisvat Vilma Ryytty ja Ristomatti Hakola.
Hakola nappasi viikonloppuna kolme SM-kultaa. Ryytty onnistui myös kivasti, sillä hän otti kolme mitalia. Viikonlopun kruunasi siis kulta.
– Aivan älytön viikonloppu. Olen jonkun verran harjoitellut yhdistelmäkisaa ja esimerkiksi vaihto sujui tänään todella hyvin. Vähän tuli yllätyksenä, että pystyin karkaamaan vapaan osuuden alussa. Kaksi viimeistä kierrosta tuli jo vähän luottavaisemmin, Ryytty kommentoi Hiihtoliiton tiedotteella.
Ryytty karkasi onnistuneen suksien vaihdon jälkeen. Hän voitti lopulta hopealle tulleen Anne Kyllösen 32,5 sekunnilla. Maija Tiainen oli kolmas.
Ryytyn alkukausi ei ole ollut helppo. Hän paljasti Ylen haastattelussa, että tunnelmat olivat täysin erilaiset vielä kuukausi sitten.
– Kuulostaa uskomattomalta. Olin kuukausi sitten täällä Imatran kylpylähiihdoissa 11:s ja hävisin varmaan viisi minuuttia keulaan. Aikamoinen kuukausi ollut ja ihan älytön viikonloppu, fiilisteli Ryytty.
Ryytyltä lähti vähän värikynää. Hän oli kyllä 11:s Imatran kylpylähiihtojen perinteisen 20 kilometrin kisassa. Hän hävisi todellisuudessa alle kaksi minuuttia tuolloin voittaneelle Fanny Kukonlehdolle.
– Oli tosi hyvä ja ehjä treenipätkä. Treenasi vähän eri tavalla kuin yleensä ja sain onnistuneita tehoja. Harjoittelin myös skiathlonia. Tämä oli eka skiathlon-kisani ikinä. On pitänyt harjoitella sitä itsekseen. Oikeita asioita on tehty. Paras mahollinen tapa jatkaa talvea. Nyt on tosi hyväntuntuinen kunto ja vire, hehkutti Ryytty Ylelle.
LUE MYÖS
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Pituushyppylegenda Tommi Evilä julkaisi harvinaisen yhteiskuvan rakkaansa kanssa
- IS:lle kova arvio: Silja Kososen kohdalla on nyt yksi paha pelko
- IL:lle kova väite Kerttu Niskasesta ja tämän valmentajamiehestä Juho Mikkosesta
- Norjan hiihtotähteä nöyryytettiin harvinaisella tavalla – ”Ei noin saisi käydä”
- Ristomatti Hakolalta ikävä ilmoitus – näin oma rakas reagoi
- Suomen hiihtoässän kuppi nurin – laukoi rumaa tekstiä kilpakumppanistaan
- Nyt se on julkista tietoa – totuus Wilma Murrosta paljastui
- Jasmi Joensuu nosti kädet pystyyn – myönsi suoraan brutaalin totuuden
- Tämä näky oli liikaa – Ylen Ville Nousiainen lausui tylyt sanat Suomen hiihtosankarista
- Jasmi Joensuun toiminta Tallinnassa kuohutti – ”Ei näitä, ei näitä”
- IL:lle kova väite Kerttu Niskasesta ja tämän valmentajamiehestä Juho Mikkosesta
- Suomen hiihtoässän kuppi nurin – laukoi rumaa tekstiä kilpakumppanistaan
- Nyt se on julkista tietoa – totuus Wilma Murrosta paljastui
- Jasmi Joensuun toiminta Tallinnassa kuohutti – ”Ei näitä, ei näitä”
- Tämä näky oli liikaa – Ylen Ville Nousiainen lausui tylyt sanat Suomen hiihtosankarista
- Ristomatti Hakolalta ikävä ilmoitus – näin oma rakas reagoi
- Norjan hiihtotähteä nöyryytettiin harvinaisella tavalla – ”Ei noin saisi käydä”
- Mitä Kerttu Niskaselle on tapahtunut? IS:lle lauottiin karuja totuuksia
- IS:lle kova arvio: Silja Kososen kohdalla on nyt yksi paha pelko
- MM-hiihtosankari Lauri Vuorisesta mahtavia uutisia