Joukkuekaveri romahti MM-viestissä – Suvi Minkkiseltä selvä viesti naiselle

Ampumahiihdon MM-kisat käynnistyivät Sveitsin Lenzerheidessa sekaviestillä. Ranska vei mestaruuden Tshekkiä ja Saksaa.
Suomi oli sekaviestin yhdeksäs joukkueella Suvi Minkkinen, Sonja Leinamo, Tero Seppälä ja Olli Hiidensalo. Minkkinen avasi mainiosti ja toi Suomen vaihtoon kakkosena.
– Se oli ihan mukava kisojen avaus. Taas pohdin ennen kilpailua, mihin se oma kunto riittää. Täällä on tosi raskaat olosuhteet ja lähdin ensimmäisen kierroksen porukan mukana. Toisella hiihtokierroksella pyrin keulassa hieman säästelemään, ja tulin pystypaikalle rauhassa. Onhan se hienoa ampua keulapaikalta nollat pystypaikalta, Minkkinen fiilisteli Ampumahiihtoliiton tiedotteella.
Sonja Leinamon osuudesta tuli heikko. Hän käytti makuupaikalla kaikki varapatruunat ja joutui yhdelle sakkokierrokselle. Pystyammunnan hän selvitti yhdellä varapatruunalla.
– Harmittaa tosi paljon. Olin tosi jännittynyt jo monta päivää ennen kisoja, ja niin kovasti olisin halunnut tänään onnistua. Tein lievässä paniikissa huonot tuulisiirrot makuulla, mistä koitui ohilaukaukset. Hiihtoonkin osui varmasti kauden huonoin päivä tänään, emmekä löytäneet oikeaa suksea raskaaseen olosuhteeseen. Olen luottavainen omaan hiihtokuntoon, vaikka tänään tulikin suuria eroja suksella. Nämä kokemukset opettavat, ja mahdollistavat paremmat suoritukset tulevaisuudessa, sanaili Leinamo tiedotteella.
Suvi Minkkinen ei lähtenyt syyllistämään Leinamoa. Hän antoi kannustavan viestin joukkuekaverilleen.
– Joukkuesuorituksena meiltä medium. Kolme urheilijaa ampui nollat lippaalta, mikä on kova suoritus sellaisenaan. Sonjalla oli varmasti kova paikka, eikä ole helppoa tehdä MM-debyyttiä tuollaisessa paikassa. Uusia kokemuksia, ja niistä koko ajan oppii, Minkkinen rohkaisi.
LUE MYÖS
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Pituushyppylegenda Tommi Evilä julkaisi harvinaisen yhteiskuvan rakkaansa kanssa
- IS:lle kova arvio: Silja Kososen kohdalla on nyt yksi paha pelko
- IL:lle kova väite Kerttu Niskasesta ja tämän valmentajamiehestä Juho Mikkosesta
- Norjan hiihtotähteä nöyryytettiin harvinaisella tavalla – ”Ei noin saisi käydä”
- Ristomatti Hakolalta ikävä ilmoitus – näin oma rakas reagoi
- Suomen hiihtoässän kuppi nurin – laukoi rumaa tekstiä kilpakumppanistaan
- Nyt se on julkista tietoa – totuus Wilma Murrosta paljastui
- Jasmi Joensuu nosti kädet pystyyn – myönsi suoraan brutaalin totuuden
- Tämä näky oli liikaa – Ylen Ville Nousiainen lausui tylyt sanat Suomen hiihtosankarista
- Jasmi Joensuun toiminta Tallinnassa kuohutti – ”Ei näitä, ei näitä”

- Mitä Kerttu Niskaselle on tapahtunut? IS:lle lauottiin karuja totuuksia
- Norjan hiihtotähteä nöyryytettiin harvinaisella tavalla – ”Ei noin saisi käydä”
- Jasmi Joensuu nosti kädet pystyyn – myönsi suoraan brutaalin totuuden