Kohtalonhetki ovella – Johanna Matintalo katsoi totuutta silmiin Ylellä

Jalkavamma on vaikeuttanut Johanna Matintalon hiihtokautta merkittävästi. Hän on ollut sivussa Tour de Skin jälkeen.
Matintalo on kuitenkin mukana viikonloppuna, kun maailmancup jatkuu Falunissa. Tähtäimessä on kahden viikon päästä Trondheimissa alkavat MM-kisat.
Matintalo on nyt kertonut Ylelle tehneensä viikonloppuna ”kisanomaisen” harjoituksen. Jalka ei aiheuttanut ongelmia.
Hiihtäjä myönsi myös, että poissaolo kisoista on ollut sen verran kova paikka, että hän ei ole halunnut katsoa kaikkia kisoja.
– Olen sen tyyppinen urheilija, että silloin kun on kilpailuja, joissa kaiken ollessa kunnossa pitäisi itsekin olla mukana, niitä on vaikea katsoa sohvalta käsin. Osa starteista jäi ihan rehellisesti sanottuna katsomatta sen takia, että se oli vähän liian kova paikka, avautui nainen Ylelle.
Matintalo ei peittele sitä, että kisakunto on vielä kysymysmerkki. Vastauksia saadaan Falunissa.
– Tavallaan itsekin odotan mielenkiinnolla, mihin oma suoritukseni riittää Falunissa. Pystyn sitten vertaamaan sitä tunnetta tähän harjoitukseen. Kun siihen saan vielä pari viikkoa aikaa, niin kaiken järjen mukaan sen tunteen ja tekemisen pitäisi vain parantua.
Maastohiihdon maailmancup
Falun, Ruotsi 14.-16.2.2025
Naiset
Jasmi Joensuu, Oona Kettunen, Anne Kyllönen, Johanna Matintalo, Kerttu Niskanen, Vilma Nissinen, Krista Pärmäkoski, Vilma Ryytty, Amanda Saari
Miehet
Ville Ahonen, Niko Anttola, Ristomatti Hakola, Perttu Hyvärinen, Remi Lindholm, Wiljam Mattila, Niilo Moilanen, Joni Mäki, Iivo Niskanen, Arsi Ruuskanen, Markus Vuorela, Lauri Vuorinen
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Hehkutukselle stoppi – Norjassa sanottiin suoria totuuksia Therese Johaugista
- Raivo repesi – hiihtäjältä nähtiin silmitöntä väkivaltaa
- Nyt se on julkista tietoa – suomalaishiihtäjä tiputti uutispommin Ylellä
- Sami Jauhojärvi löi nyrkin pöytään – laukoi rajua tekstiä
- Nyt se on ohi – Suvi Minkkinen myönsi totuuden tilastaan
- Dorothea Wiererin ja ampumahiihtomiehen yhteiskuvat villitsivät
- Seivästähti Elina Lampelalla raju kotimatka pettymyksen jälkeen
- Kerttu Niskanen vaikeni IL:ssä – ei halunnut puhua enempää tästä aiheesta
- Ylelle vahvistettiin: Ella Junnila teki rajun ratkaisun – ”Näin on käynyt”
- Hetkonen: Norjasta pamahti shokkiväite Therese Johaugista
- Hetkonen: Norjasta pamahti shokkiväite Therese Johaugista
- Nyt se sanottiin ääneen – HS:lle karu väite Krista Pärmäkoskesta
- Dorothea Wiererin ja ampumahiihtomiehen yhteiskuvat villitsivät
- Toni Nieminen paljasti karun totuuden Ylelle
- Suvi Minkkisen tunarointi maksoi kovan hinnan – ”Ihan hajalla”
- Ylelle vahvistettiin: Ella Junnila teki rajun ratkaisun – ”Näin on käynyt”
- Huomasitko tätä? Ylen kamerat todistivat, kuinka Therese Johaug nöyryytti suomalaishiihtäjää
- Seivästähti Elina Lampelalla raju kotimatka pettymyksen jälkeen
- Jasmi Joensuu biletunnelmissa – tällaisessa seurassa nainen viihtyi
- Kilpasisko tylytti Kerttu Niskasta julkisesti – karua vihjailua