Elina Lampela täräytti kauden kärkituloksen – latasi sen jälkeen kovaa tekstiä

Seiväshyppääjä Elina Lampela onnistui hienosti Ranskan Clermont Ferrandissa järjestetyssä kilpailussa.
Lampela teki kauden kotimaisen kärkituloksen 460. Se on myös naisen oma ennätys hallissa. Voiton vei Sveitsin Angelica Moser tuloksella 476. Armand Duplantis teki miesten kisassa uuden ME-tuloksen 627.
Lampela piti suoritustaan hyvänä, muttei ollut yhtä hymyä. Hän laukoi kuitenkin kovaa tekstiä omasta iskustaan. Lampelan ennätys ulkoradoilla on 463, ja nainen uskoo merkittävään ennätysparannukseen.
– Se oli hyvä suoritus, mutta tästä jäi hyvä, pieni nälkä. Olisin halunnut hypätä 470 ja nyt tiedän, että pystyn sen satavarmasti tekemään. Olen hyvässä kunnossa, ja oli ihan hyvä, ettei viimeinen kisa ennen EM-halleja ollut ihan täydellinen, Lampela sanoi SUL:.n tiedotteella.
– Olen tyytyväinen siihen, että 450 meni ekalla. Nyt alkaa tuntua siltä, että se on helppo korkeus. 460:n yrityksistä ensimmäisen tein pienemmällä seipäällä, toiseen vaihdoin isomman, ja siinä etäisyys oli liian lähellä, mutta kolmannelle yrityksellä kaikki osui kohdalleen, Lampela kertaili.
Kolmiloikkaaja Senni Salminen taas teki tuloksen 13,99 ja sijoittui toiseksi Madridin kansainvälisissä hallikisoissa perjantaina.
– Nyt tuntui, että sain kisan loppua kohden jujusta kiinni. EM-halleja ajatellen olen luottavainen. Täysi vauhti on nyt astetta tutumpi. Nyt sitten huilataan ja teen yhden voimatreenin ennen EM-kisoja, selvitti Salminen.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Hehkutukselle stoppi – Norjassa sanottiin suoria totuuksia Therese Johaugista
- Raivo repesi – hiihtäjältä nähtiin silmitöntä väkivaltaa
- Nyt se on julkista tietoa – suomalaishiihtäjä tiputti uutispommin Ylellä
- Sami Jauhojärvi löi nyrkin pöytään – laukoi rajua tekstiä
- Nyt se on ohi – Suvi Minkkinen myönsi totuuden tilastaan
- Dorothea Wiererin ja ampumahiihtomiehen yhteiskuvat villitsivät
- Seivästähti Elina Lampelalla raju kotimatka pettymyksen jälkeen
- Kerttu Niskanen vaikeni IL:ssä – ei halunnut puhua enempää tästä aiheesta
- Ylelle vahvistettiin: Ella Junnila teki rajun ratkaisun – ”Näin on käynyt”
- Hetkonen: Norjasta pamahti shokkiväite Therese Johaugista
- Hetkonen: Norjasta pamahti shokkiväite Therese Johaugista
- Nyt se sanottiin ääneen – HS:lle karu väite Krista Pärmäkoskesta
- Dorothea Wiererin ja ampumahiihtomiehen yhteiskuvat villitsivät
- Toni Nieminen paljasti karun totuuden Ylelle
- Huomasitko tätä? Ylen kamerat todistivat, kuinka Therese Johaug nöyryytti suomalaishiihtäjää
- Suvi Minkkisen tunarointi maksoi kovan hinnan – ”Ihan hajalla”
- Ylelle vahvistettiin: Ella Junnila teki rajun ratkaisun – ”Näin on käynyt”
- Seivästähti Elina Lampelalla raju kotimatka pettymyksen jälkeen
- Jasmi Joensuu biletunnelmissa – tällaisessa seurassa nainen viihtyi
- Kilpasisko tylytti Kerttu Niskasta julkisesti – karua vihjailua