Suvi Minkkinen palasi maailmancupiin – nopeasti kisan jälkeen saatiin karu paljastus

Ampumahiihdon maailmancup on palannut pieneltä tauolta MM-kisojen jälkeen. Nove Mestossa on mukana myös Suvi Minkkinen.
Minkkisen kausi on ollut mainio. Sama meno jatkui heti Nove Meston pikakilpailussa, kun Minkkinen teki nolla-ammunnan ja oli seitsemäs.
Norjan Ingrid Landmark Tandrevold ampui puhtaasti ja otti kauden ensimmäisen voittonsa. Minkkinen oli tyytyväinen tekemiseensä.
– Tiukka kisa ja kovatasoista ammuntaa tänään koko naisten porukalta. Omasta mielestäni tämä kuitenkin menee sinne parhaimpien pikakisojen joukkoon, sillä tein hyvän suorituksen. Tässä realisoituu se, kuinka lähes täydellinen kilpailu voi olla minun kohdallani mitä vain ensimmäisen ja viidennentoista välillä.
– Se riippuu paljon siitä, mitä muut tekevät. Totta kai aina elättelee toiveita, että nolla-ammunta riittäisi korokkeelle. Olen kuitenkin tyytyväinen seitsemänteen sijaan ja tasoon, jota pystyn edelleen ylläpitämään, Minkkinen kommentoi Ampumahiihtoliiton tiedotteella.
Minkkinen myönsi rehellisesti, että pieni tauko vaikutti häneen kisan alla.
– Ajatus oli tänään vaikea saada kokoon ja olin hieman hermostunut ennen kilpailua. Meinasin toistaa saman virheen vastaavista kilpailuista ja ampua hermostuneena heti ensimmäisen laukauksen ohi. Sain tilanteen kuitenkin hallintaan ja kaikkineen onnistuin tekemään ehjän suorituksen, Minkkinen selvitti.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Elina Lampelan treenipäivitys kääntää katseita – ”Huh”
- Suru-uutinen – legendaarinen suomalainen yleisurheilija on kuollut
- Eroava Riitta-Liisa Roponen yhtä hymyä – viihtyi Lapin lumilla tässä seurassa
- Maria Huntingtonin temppu käynnisti sontamyrskyn – näin nainen reagoi
- Uuden äärellä – Kristiina Mäkelän elämässä valtava muutos
- Suomen hiihdosta uutispommi – Antti Tuiskun tiimi teki asioita selväksi
- Paljastus: Oma rakas pöyristyi Therese Johaugin toiminnasta – ”Oletko hullu?”
- Ällistyttävä tieto julki: Suvi Minkkinen ei voinut kuin nauraa
- Suomen hiihtonaiset laittoivat bilevaihteen silmään Levillä – tällaista jälkeä tuli
- Ella Junnila kertoi loistavia uutisia faneilleen
- Eroava Riitta-Liisa Roponen yhtä hymyä – viihtyi Lapin lumilla tässä seurassa
- Suru-uutinen – legendaarinen suomalainen yleisurheilija on kuollut
- Suomen hiihdosta uutispommi – Antti Tuiskun tiimi teki asioita selväksi
- Maria Huntingtonin temppu käynnisti sontamyrskyn – näin nainen reagoi
- Juhlat loppuivat lyhyeen – Silja Kososelle shokkiuutinen
- Ällistyttävä tieto julki: Suvi Minkkinen ei voinut kuin nauraa
- Uuden äärellä – Kristiina Mäkelän elämässä valtava muutos
- Paljastus: Oma rakas pöyristyi Therese Johaugin toiminnasta – ”Oletko hullu?”
- Venäjällä pamautettiin kunnon shokkiväite Aleksandr Bolshunovista
- Suomen hiihtonaiset laittoivat bilevaihteen silmään Levillä – tällaista jälkeä tuli