Yle: Nyt jyrähti Perttu Hyvärinen – raju väite kulissipelistä!
Perttu Hyvärinen rikkoo hiljaisuuden ja kertoo avoimesti tuntemuksistaan jäätyään sivuun Milano–Cortinan talviolympialaisista.
Kuopiolainen ei mahtunut Suomen joukkueen neljän normaalimatkojen hiihtäjän joukkoon, vaikka hänen suorituksiaan pidettiin vahvoina. Hyvärisen edeltä viimeisen paikan vei yllättäen heikkoa kautta hiihtävä Ristomatti Hakola.
– Korostan, että arvostan jokaista valittua urheilijaa. ”Rise” on hyvä ystäväni, ja olemme olleet olympiavalintojen jälkeenkin yhteyksissä. Hiihtourheiluun olen kuitenkin nyt joutunut ottamaan etäisyyttä, hän kertoo Ylelle.
Hyvärinen myöntää, että tilanne on ollut raskas ja pohtii valintojen perusteita.
– Pian on alkamassa urheilijoille tärkeät kisat, enkä ainakaan vielä halua ihan perusteellisesti avata julkisuudessa, mitä kaikkea mielessä on liikkunut viime aikoina. Mutta olen aina ajatellut, että urheilussa kaikki hyvä, kuten kisavalinnat, perustuu puhtaasti tuloksiin ja näyttöihin eikä politiikkaan. En valitettavasti voi olla siitä enää aivan varma.
Hyvärinen viittaa siihen, että tiukassa valintatilanteessa hänen edelleen meni Hiihtoliiton valmentajien omia urheilijoita. Hyvärisen valmentaja Mikko Virtanen ei ole enää liiton palveluksessa.
Hyvärinen kertoo, että Milano–Cortinan kisat olisivat olleet hänen uransa viimeisiä suuria mahdollisuuksia.
– Kyllä se on näin. Viimeisiä lumia mennään tämän hiihtouran tiimoilta.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ääni kellossa muuttui – Frida Karlsson teki paljastuksen tulevaisuudesta
- Jessie Diggins paljasti yllättävän asian Suomesta
- Jutta Leerdam myi käytettyä vaatetta – 195 000 euron farssi paljastui
- Suvi Minkkinen vastasi pettymykseen – lausui rohkeat sanat Ylelle
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto
- Aki Manninen paljasti IL:lle: näin paljon tienaa Immu-ottelusta!
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään
- IS: Iivo Niskanen sanoi pysäyttävät sanat – Wilma Murto murtui kyyneliin
- Suvi Minkkinen: pettymys – yksi sana kertoi kaiken
- Huippuhiihtäjät epäröivät USA:n naailmacupia – maailmantilanne huolettaa
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Suvi Minkkinen: pettymys – yksi sana kertoi kaiken
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään
- Norjalaisilla oma tapa – Kaisa Mäkäräinen yllättyi ruokakulttuurista
- IS: Iivo Niskanen sanoi pysäyttävät sanat – Wilma Murto murtui kyyneliin
- Aki Manninen paljasti IL:lle: näin paljon tienaa Immu-ottelusta!
- Ruotsalainen konkarihiihtäjä päättää uransa – tunteikas viesti
- Iso muutos Venäjällä – hiihtoliitto lakkautetaan
- Tilipäivä: Rovaniemi palkitsi Jasmi Joensuun ja Johanna Matintalon sievoisella summalla
- Se oli siinä – pitkän linjan suomalaishuippu lopettaa uransa!