Superpesiksessä satsataan ottelutapahtumiin – ”Itsestään ei yleisö ottelupaikkakunnille liiku”

Miesten Superpesiksen ottelumäärä kasvaa tulevana kautena, kun kaksinkertaisen sarjan lisäksi erillinen välisarja tuo jokaiselle joukkueelle 30 ottelua runkosarjaan.
Tarjonta siis lisääntyy, vaikka pesäpallo elää monen muun lajin tavoin haasteellisia aikoja.
– Viime kesä oli kieltämättä haasteellinen, kun alkukaudesta vaivasivat kylmät kelit ja loppukaudesta palloilun upea suomalaismenestys antoi valinnanvaraa, Superpesis Oy:n toimitusjohtaja Jussi Pyysalo sanoo liiton verkkosivuilla.
Vuonna 2016 ottelumäärä lisääntyy entisestään, kun miesten Superpesiksessä kilpailee 14 joukkuetta.
– Superpesis tulee lähemmäs yhä useampaa potentiaalista katsojaa, mikä on erittäin positiivinen asia. Töitä on kuitenkin oltava valmis tekemään, sillä itsestään ei yleisö ottelupaikkakunnille liiku. Seuroille lanseerataan syksyllä uusi Ajolähtö-koulutus, jonka yksi tärkeistä tavoitteista on ottelutapahtumien uudistaminen ja mielenkiinnon lisääminen.
Naisten Superpesiksessä yleisölukemat putosivat hieman 2000-luvun ennätyslukemista (yli 100 000 katsojaa), jotka tehtiin vuosi sitten. Lajivertailussa naispesis on silti ykkönen.
– Superpesis on yhä ylivoimaisesti naisten suosituin palloilusarja. Kauden huippuhetkenä Lapuan Virkiän ja Jyväskylän Kirittärien loppuottelusarja jätti tuskin ketään kylmäksi.
Naisten loppuotteluita seurasi keskimäärin 1388 silmäparia.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Suomalainen hiihtoässä ilmoitti uransa päättyneen – sitten tuli yllättävä tieto
- Hiihtotähti Krista Pärmäkoski ällistytti toiminnallaan
- Maajoukkueesta kengityltä Anne Kyllöseltä melkoinen temppu – treenit voi unohtaa tämän jälkeen
- Paljastus: Lotta Harala ui syvissä vesissä
- Lindsey Vonn teki paljastuksen rakkauselämästään
- Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä poseerasivat yhdessä – kertovat ilouutisia
- Seiska: Harri Kirvesniemen toiminta ällistyttää – toinen hiihtomies avasi suunsa
- Korkeushyppääjä Ella Junnilan kisa-asu ällistytti
- Camilla Richardsson jätti Jukka Keskisalon taakseen – ylisti nyt tätä miestä
- Käry sai sinettinsä – Topi Raitanen sanoi suorat sanat Ylelle
- Korkeushyppääjä Ella Junnilan kisa-asu ällistytti
- Käry sai sinettinsä – Topi Raitanen sanoi suorat sanat Ylelle
- Se oli siinä – Suomen hiihtotähdelle jätettiin jäähyväiset
- Wilma Murrosta liikkuu ikäviä huhuja – IS:lle paljastettiin nyt totuus
- Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä poseerasivat yhdessä – kertovat ilouutisia
- Kaisa Mäkäräinen palasi ulkomailta Suomeen – kotona odotti karu todellisuus
- Seiska: Harri Kirvesniemen toiminta ällistyttää – toinen hiihtomies avasi suunsa
- Nyt jysähti – suomalainen keihäsmies laittoi ennätyksensä säpäleiksi
- Camilla Richardsson jätti Jukka Keskisalon taakseen – ylisti nyt tätä miestä
- Huh – moukaritähti Silja Kosonen teki poskettoman ennätysparannuksen