Alppihiihtäjä joutui sairaalaan – ”Aika huiman näköiset ovat kasvot”
Kuva: Getty Images
Alppihiihtäjä Merle Soppelan kausi lyhyen joululoman jälkeen ei alkanut toivotusti.
Sunnuntaina Itävallan Kühtaissa laskettiin naisten maailmancupin suurpujottelua, jossa rovaniemeläisen tuli olla mukana, mutta tulehdus ajoi laskijan sairaalapetiin.
Vielä lauantai-iltana Soppela oli valmistautumassa normaalisti kilpailuihin, mutta yön aikana kasvojen alueelle ja silmään levinnyt infektio esti osallistumisen ja suomalainen hakeutui sairaalahoitoon Innsbruckissa.
– Pari päivää joudun nyt olemaan sairaalassa. Sen verran pahaksi on tulehdus päässyt ja silmän vuoksi ei haluta ottaa mitään riskejä, koska sieltä menee myös myös aivoihin kanava. Suonensisäisesti antibiootteja ja lisäksi lukuisia tutkimuksia on jo tänään tehty, Soppela kertoi tiedotteen välityksellä Innsbruckin yliopistollisesta sairaalasta.
– Eilen iltalenkillä alkoi olla sellaisia tuntemuksia näön kanssa, ettei kaikki ole kunnossa ja aamulla silmä oli täysin muurautunut kiinni, joten oli parasta suunnata sairaalaan tutkimuksiin. Tulehdus on myös levinnyt kasvojen vasemmalle puolelle, joten aika huiman näköiset ovat kasvot tällä hetkellä.
Tämän hetken suunnitelman mukaan Soppela on sairaalassa ainakin kaksi seuraavaa yötä, joten osallistuminen maanantain pujotteluun Kühtaissa ei ole mahdollinen. Seuraava maailmancup lasketaan 4. tammikuuta Zagrebissa.
– Nyt pitää mennä päivä kerrallaan ja katsoa miten asiat etenee. Zagrebin maailmancupin jälkeen lasketaan Eurooppa-cupia Sveitsissä neljän kisan verran 6. päivä alkaen. Lääkäri uskoi, että niihin kisoihin mennessä olisin toipunut laskukuntoon.
– Kävi siinä mielessä hyvä tuuri, että oltiin Innsbruckissa niin päästiin suoraan hyvään sairaalaan hoitoon, eikä tarvinnut lähteä tuolta vuoristosta etsimään hyvää hoitoa. Tämä sairaala on varmasti yksi parhaimmista paikoista näissä asioissa. Vielä varmistetaan tulehduksen alkuperä ja hoito sen mukaan, sen jälkeen takaisin rinteeseen.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SE-nainen herkistyi Ylen haastattelussa – yllättävä notkahdus
- Anni Kärävä säväytti jälleen – laittoi kovan näytön pöytään
- Aki Manninen paljastaa suunnitelmansa – tyrmäyskin mahdollista
- Viaplay: Suomen maajoukkuehiihtäjälle riitti: ”Ei tuosta tule v**tu mitään”
- ”Täysin sopimatonta” – olympiaurheilijan tuore julkaisu järkyttää
- Lindsey Vonnin perheessä uskomaton tilanne – nyt myös sisko loukkaantui
- Viaplay: Suksifarssi Yhdysvalloissa – Jasmi Joensuu joutui lainaamaan välineet
- Hurja SE-juoksu – sitten kaikki romahti: Mette Baas avaa dramaattista käännettä Ylelle
- Wilma Murto teki rajun päätöksen – sitten paljastui asia, jota ei ollut huomannut aiemmin
- Shokkiuutinen: Kalle Rovanperä keskeyttää kauden – syy pysäyttää
- Veronika Stepanova jatkaa provosointia – suoraa kuittailua ruotsalaisille
- Suomen ampumahiihtonaisilta mahalasku – maalissa alkoi syyttely
- Suuri tragedia – 27-vuotias ampumahiihtäjä on kuollut
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Johannes Kläbo: yllätyskäänne!
- Kerttu Niskasen poissaolo ihmetyttää – mystinen päätös
- Shokkiuutinen: Kalle Rovanperä keskeyttää kauden – syy pysäyttää
- ”Hölynpölyä!” – joukkuekaveri tyrmää Johannes Kläbon puheet täysin
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään
- MTV Urheilu: Urheilumaailmasta tuttu nimi rikostutkinnan kohteena