Suomen kärkijoukkueet arvottiin vastakkain Futsal-cupissa: ”Tuollaisia pelejä pitäisi olla enemmänkin Suomessa”

Futsal-liigaa johtava Kampuksen Dynamo saa Futsal-cupin 4. kierroksella vastaansa sarjakakkosen Ilves FS:n.
Cupin 4. kierroksen otteluparit arvottiin tiistaina 16. joulukuuta. Kierroksella on mukana enää 16 joukkuetta, joista osa on jo selvillä. Loput joukkueet selviävät myöhään torstaina.
Neljännesvälieriin ovat toistaiseksi selvittäneet tiensä Leijona Futsal, AC Stoppi, TPK, WFT, FC Kemi, PS Villa, sekä Futsal-liigan viime kauden runkosarjan kuusi parasta joukkuetta: GFT, Ilves FS, KaDy, Riemu, Sievi Futsal ja Tervarit.
Viime kauden Futsal-liigan mestarin Ilves FS:n päävalmentaja Antti Teittinen olisi toivonut KaDy:n tulevan vastaan vasta cupin myöhemmillä kierroksilla. Ottelu on määrä pelata keskiviikkona 28. tammikuuta Jyväskylässä, mutta sen alkamisaikaa ei ole vielä päätetty.
– No kyllä se tietysti olisi voinut tulla myöhemmässäkin vaiheessa vastaan. Se isoin kysymys taitaa olla, että koska me pystymme sen pelin pelaamaan. Tässä on niin tiukasti maajoukkueella ja liigassa tapahtumia, joten ongelmaksi nousee se, mihin saamme sen pelin lykättyä, Teittinen kertoo SuomiUrheilu-sivustolle.
Teittinen tiedostaa KaDy:n olevan vahva joukkue. Jyväskyläläisseura majailee Futsal-liigan kärjessä huikealla saldolla: kymmenestä sarjaottelusta se on voittanut jokaisen.
Ilveksen ja KaDyn edellinen kohtaaminen päättyi sarjakärjen 2-0-voittoon tamperelaisista. Teittinen painottaa, että kamppailu oli erittäin tasainen ja olisi voinut kääntyä kumpaan suuntaan tahansa.
– Kyllä sen pelin olisi voinut kumpi tahansa voittaa. KaDy teki yhden maalin erikoistilanteesta. Maaleja meidän pitäisi tietysti osata tehdä paremmin. Meille on nyt muutamassa pelissä käynyt niin, ettemme ole saaneet paikoista sisään. Muun muassa tämän KaDy-pelin ongelma oli myöskin siinä, Teittinen selittää.
– Se oli hyvä peli. Hyvähän KaDya vastaan on aina pelata. He yrittävät pelata futsalia niin kuin futsalia pitää pelata. Toivottavasti tulee samanlainen peli tuosta cupin pelistä. Tuollaisia pelejä pitäisi olla enemmänkin Suomessa, se kehittää pelaajiakin kaikista parhaiten siten, että molemmat joukkueet yrittävät pelata sillä tavalla järkevästi.
Futsal-cupin 3. kierroksen otteluita on jäljellä tällä viikolla vielä kolme. Kaikki neljännesvälieräjoukkueet ovat selvillä viimeistään myöhään torstaina.
Loput 3. kierroksen ottelut:
Ke 17.12. klo 19:30 SoVo Futsal-MaKu
To 18.12. klo 19:15 FC Seinäjoki-Mad Max
To 18.12. klo 19:30 Pori Futsal-VehU
To 18.12. klo 20:00 PP-70-Ruutupaidat
Neljännen kierroksen arvontatulokset voit käydä katsomassa täältä.
Christos Zavros
Twitter @CZavros
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Mitä jälkeä: Nyt tuli posketon keihäänheittokaari
- Ura ohi: Suomalainen hiihtomies löysi uuden työpaikan
- Urheilutähdellä ja rakkaalla 25 vuoden ikäero – tämä vanhemmassa miehessä vetosi
- Wilma Murto sanoi sen ääneen – seivästähdeltä raju tavoite
- Nyt jysähti: Suomalaiselta aiturilta mahtiaika MM-kisojen alla
- Ilkeät puheet lähtivät liikkeelle – Yle: Jasmi Joensuun toiminta tuomittiin täysin
- Kaisa Mäkäräinen paljasti yllättävän tiedon elämästään – ”Voitteko uskoa?”
- Oliver Helander heitti jättikaaren – lausui jäätävät sanat
- Peli on pelattu: Seivästähdeltä musertava ilmoitus – ”Urheilu on julmaa”
- Lotta Harala lähti Suomesta – karu totuus selvisi naiselle nopeasti MM-Japanissa
- Oliver Helander heitti jättikaaren – lausui jäätävät sanat
- Ilkeät puheet lähtivät liikkeelle – Yle: Jasmi Joensuun toiminta tuomittiin täysin
- Wilma Murto sanoi sen ääneen – seivästähdeltä raju tavoite
- Maailmalta todellinen shokkiheitto Susijengin Miikka Muurisesta
- Kaisa Mäkäräinen paljasti yllättävän tiedon elämästään – ”Voitteko uskoa?”
- Hiihtotähden suhde päättyi eroon – ”Lähdimme eri teille”
- Urheilutähdellä ja rakkaalla 25 vuoden ikäero – tämä vanhemmassa miehessä vetosi
- Krista Pärmäkosken elämään ilmestyi tämä mies – nainen teki nyt yhden asian selväksi
- Krista Tervo ällistytti japanilaisella punttisalilla
- MM-kisat ovella – MTV:lle raju väite Elina Lampelan kunnosta