Suomi kohtaa torstain MM-puolivälierässä Norjan

Kuva: Juha Tamminen
Suomi kohtaa salibandyn MM-puolivälierässään torstaina Norjan klo 16:30.
Norja varmisti puolivälieräpaikkansa lyömällä karsintaottelussa Yhdysvallat 6-2. Vastustaja nousi Norjan 4-0-johdosta vielä kahden maalin päähän, mutta kolmannessa erässä norjalaiset karkasivat uudelleen. Ole Mossin Olesen kirjautti tehot 1+3, Ole Martin Skau Jansson laukoi kaksi maalia ja kymmenettä MM-turnaustaan pelaava Willy Fauskanger osui kerran.
Suomi-Norja-ottelua voi seurata Ylen suorana televisiointina (TV1 ja TV2) klo 16:15 alkaen ja radiossa Yle Puheen taajuudella.
Toisessa pve-karsintaottelussa Viro voitti Slovakian 7-2 ja kohtaa huomenna Ruotsin. Kolmannessa Latvia nujersi Kanadan 10-2 ja saa perjantaina klo 20 vastaansa Sveitsin. Viimeinen puolivälieräpaikka ratkeaa klo 21 alkavassa Tanska-Saksa-ottelussa. Tämän ottelun voittaja pelaa Tshekkiä vastaan perjantaina klo 17.
Suoraan puolivälieriin selviytyivät A- ja B-lohkojen kaksi parasta eli Suomen lisäksi Ruotsi, Tshekki ja Sveitsi.
Kaikki puolivälieräpelit ovat katsottavissa suorina Areenassa.
Puolivälieräkarsinnat (A- ja B-lohkojen 3. ja 4. kohtasivat C- ja D-lohkojen 1. ja 2.)
Ke 10.12.
11:00 Norja (B3) – Yhdysvallat (C2) 6-2 (2-0, 1-0, 3-2)
14:00 Viro (B4) – Slovakia (C1) 7-2 (2-1, 2-1, 3-0)
18:00 Latvia (A3) – Kanada (D2) 10-2 (0-0, 4-1, 5-1)
21:00 Saksa (A4) – Tanska (D1) x-x
Puolivälierät (to-pe)
To 11.12. 16:30 Suomi – Norja
To 11.12. 20:00 Ruotsi – Viro
Pe 12.12. 17:00 Tshekki – voittaja ottelusta Saksa-Tanska (alkaa klo 21)
Pe 12.12. 20:00 Sveitsi – Latvia
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Suomalainen pesisnainen teki historiallisen aluevaltauksen – säteili nyt kiitollisena
- Yle: Suomalaiset urheilutähdet rakastuivat – näistä sanoista kaikki lähti
- Hiihtotähden jyrkkä poliittinen muodonmuutos järkyttää – ”Aivan kamalaa”
- Wilma Murron kilpasisko koki rajun muodonmuutoksen – ei suostunut näyttämään kasvojaan
- ”Olen raskaana” – shokkiviesti tavoitti Kalle Palanderin
- Suvi Minkkinen laittoi pystyyn melkoisen show’n
- Tätä emme halunneet kuulla – suomalaiselta ampumahiihtotähdeltä valitettava tilannepäivitys
- Juoksija murskasi Suomen ennätyksen lokakuussa – ällistyi itsekin
- Timmissä tikissä – hiihtoässä Anita Korva esitteli rantakuntoaan
- Robert Helenius avautui kohtalostaan IS:ssä – ”Pahempi tuomio kuin raiskaajilla”
- Timmissä tikissä – hiihtoässä Anita Korva esitteli rantakuntoaan
- HS: Suomalainen olympiatähti on poissa
- Dorothea Wierer esitteli uutta kisa-asuaan – fanit sulaa vahaa
- Maajoukkueesta kengitty Anne Kyllönen kertoi nyt tilanteestaan
- ”Olen raskaana” – shokkiviesti tavoitti Kalle Palanderin
- Robert Helenius avautui kohtalostaan IS:ssä – ”Pahempi tuomio kuin raiskaajilla”
- Suomessa heitettiin historiallisen pitkä keihäskaari
- Takamukselle töitä – Lotta Harala käänsi katseita kuntosalilla
- Hiihtonainen laitettiin riisuutumaan – oli paljastettava kaikki
- Salailu päättyi nyt – Nooralotta Neziri löysi uuden uran