Julia Kykkänen ja Susanna Forsström jatkavat mäkihypyn maailmancupia Hinzenbachissa

Naisten mäkihypyn maailmancup jatkuu viikonvaihteessa Itävallan Hinzenbachissa. Suomen joukkue, Susanna Forsström ja Julia Kykkänen, siirtyy paikan päälle torstain aikana. Mukana oleva valmentaja Kimmo Kykkänen on tyytyväinen harjoitusviikon antiin.
– Pääsimme mäkeen tiistaina ja keskiviikkona. Päivien anti oli mielestäni hyvä. Varsinkin Susannalla hyppy meni komeasti eteenpäin parissa päivässä, tuo taso kun säilyy vielä kilpailussa niin hyvä tulee, Kykkänen kuvailee.
Tilanne on parempi myös Julia Kykkäsen osalta.
– Kipeytynyt polvi ei vaivaa enää juurikaan, hyppy alkaa olla teknisesti koko ajan valmiimpi ja eilen paketti oli lähestulkoon valmis. Hyppääminen heittelee vähän päiväkohtaisesti, mutta parempaan suuntaan ollaan koko ajan menossa, kommentoi Kimmo Kykkänen.
Keski-Euroopassa on satanut viikon aikana reilusti lunta. Torstaina Saksasta Itävaltaan matkustava suomalaiskolmikko oli varannut reippaasti aikaa automatkaa varten. Vaihtelevanlaatuisten teiden ja sakean talvikelin yhdistelmä vaatii varovaisuutta. Perillä odottava mäki on taas kolmikon mieleen.
– Hinzenbach on nykyaikainen, näppärä mäki, jossa ponnistuksella ratkaistaan aika paljon asioita. Toki myös tekniikan täytyy olla muuten kunnossa jos pitkälle mielii, kommentoi Kimmo Kykkänen.
Hinzenbachin HS-piste on 94 metrissä, eli se on hivenen pienempi kuin viime viikonvaihteen Oberstdorfin mäki (HS-106).
– Hyvä mäki se on, ja kyllä tulostakin voi odottaa jos hyppääminen on sitä mitä harjoituksissakin, Kimmo Kykkänen uskoo.
Hinzenbachissa kilpaillaan lauantaina ja sunnuntaina. Lauantaina päästään hyppäämään Suomen-aikaa kello 15:15 ja sunnuntaina kello 13 alkaen.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Suomalainen hiihtoässä ilmoitti uransa päättyneen – sitten tuli yllättävä tieto
- Hiihtotähti Krista Pärmäkoski ällistytti toiminnallaan
- Maajoukkueesta kengityltä Anne Kyllöseltä melkoinen temppu – treenit voi unohtaa tämän jälkeen
- Paljastus: Lotta Harala ui syvissä vesissä
- Lindsey Vonn teki paljastuksen rakkauselämästään
- Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä poseerasivat yhdessä – kertovat ilouutisia
- Seiska: Harri Kirvesniemen toiminta ällistyttää – toinen hiihtomies avasi suunsa
- Korkeushyppääjä Ella Junnilan kisa-asu ällistytti
- Camilla Richardsson jätti Jukka Keskisalon taakseen – ylisti nyt tätä miestä
- Käry sai sinettinsä – Topi Raitanen sanoi suorat sanat Ylelle
- Korkeushyppääjä Ella Junnilan kisa-asu ällistytti
- Käry sai sinettinsä – Topi Raitanen sanoi suorat sanat Ylelle
- Se oli siinä – Suomen hiihtotähdelle jätettiin jäähyväiset
- Wilma Murrosta liikkuu ikäviä huhuja – IS:lle paljastettiin nyt totuus
- Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä poseerasivat yhdessä – kertovat ilouutisia
- Kaisa Mäkäräinen palasi ulkomailta Suomeen – kotona odotti karu todellisuus
- Seiska: Harri Kirvesniemen toiminta ällistyttää – toinen hiihtomies avasi suunsa
- Nyt jysähti – suomalainen keihäsmies laittoi ennätyksensä säpäleiksi
- Camilla Richardsson jätti Jukka Keskisalon taakseen – ylisti nyt tätä miestä
- Huh – moukaritähti Silja Kosonen teki poskettoman ennätysparannuksen