Peetu Piiroinen toinen Air & Stylessa

Air & Style -kutsukisassa Innsbruckissa Itävallassa Peetu Piiroinen on sijoittunut tänään toiseksi. Kisan voittoon laski norjalainen Ståle Sandbech. Sankka lumisade vaikeutti laskemista, mutta siitä huolimatta kisassa nähtiin todella kovia suorituksia, kuten voittajan backside triplakorkki.
Kisat laskettiin mies miestä vastaan -formaatilla, jossa jo ensimmäisellä kierroksella vastakkain olivat kisan ainoat suomalaiset Piiroinen ja Roope Tonteri, joista Piiroinen jatkoi seuraavalle kierrokselle. Siinä Piiroinen sai vastaansa Norjan Tor Lundströmin, jonka voitettuaan hän pääsi neljän parhaan joukkoon superfinaaliin.
Superfinaalin ensimmäisellä kierroksella hän teki ison ja puhtaan backside 1260:n, jolla hän nousi toiseksi ensimmäisenä triplakorkin tehneen Sandbechin perään. Sekä Piiroinen että Sandbech epäonnistuivat toisessa hypyssään, joten kaikki jäi kolmannen varaan, kun kaksi parasta otettiin huomioon. Viimeisellä kierroksella Sandbech teki frontside 1080:n pienellä käsikosketuksella ja Piiroinen caballerial 1260:n erittäin puhtaasti, mutta se ei aivan riittänyt. Sandbechin yhteispisteet olivat 81.89, Piiroisen 79.39. Tonterin loppusijoitus oli 15:s.
– Totta kai on hyvät fiilikset, että pääsin superfinaaliin ja varsinkin toisesta sijasta olen tyytyväinen. Oli hyvä kisa, olosuhteet vaan aika paljon muuttuivat tokan kierroksen jälkeen, jolloin olin Roopea vastaan. Alkoi sataa märkää lunta, niin ei vauhdeista tiennyt yhtään. Ei pystynyt tekemään temppuja mitä oli ajatellut, ja kaikilla taso laski siinä vaiheessa. Superfinaalissa ei ihan ne temput onnistuneet mitä oli ajatellut, mutta taso oli silti kova ja Ståle ansaitusti voitti. Ihan fiiliksissä olen podiumista, Peetu Piiroinen kommentoi.
Piiroinen jatkaa seuraavaksi X Gameseihin Yhdysvaltojen Aspeniin, jossa hän laskee slopestylen. Muut suomalaiset kisaan kutsun saaneet ovat Enni Rukajärvi (slopestyle), Anton Lindfors (crossi) ja Matti Suur-Hamari (paracrossi). Kisat alkavat suomalaisten osalta torstaina crossin karsinoilla.
– Ihan hyvillä fiiliksillä lähden sinne. Aika myöhään sain kutsun. Huomenna lennän sinne, ja tavoite on vetää mahdollisimman hyvin. Podiumille jos pääsen niin on jees. Taso tulee olemaan todella kova, kun kaikki huiput on periaatteessa siellä. Sieltä sitten jatkan suoraan Burton European Openiin, Piiroinen kertoo.
- Loman paikka – seiväshyppääjä Elina Lampela julkaisi häikäiseviä rantakuvia
- Lotta Harala julkaisi uima-allaskuvan – jakoi pysäyttävän viestin
- Wilma Murto julkaisi upean kuvan – seivästähti täräytti harvinaisen selvän viestin
- Ronnie O’Sullivanilta poikkeuksellinen ulostulo – järkyttävää luettavaa
- Pitikö tämäkin kertoa? – Ristomatti Hakolalta härski väite Perttu Hyvärisestä
- Mike Tyson hyppäsi kehään nykyisen raskaansarjan jätin kanssa – seuraukset järkyttivät
- Voi nyt sentään – Ylelle karu paljastus Robert Heleniuksen tilanteesta
- Suomalaisässältä huikea kaari – maailmalla ällisteltiin
- Huh – Lola tarjosi faneilleen sellaisen saunashow’n että alta pois
- Krista Pärmäkoski säteili Atlantin toisella puolella – muodonmuutos loksautti leukoja
- Nythän jysähti – suomalaisheittäjältä historiallinen ennätyskaari
- Iskuakaan ei lähtenyt – raskaansarjan ottelu päättyi järkyttävällä tavalla
- Krista Pärmäkoski säteili Atlantin toisella puolella – muodonmuutos loksautti leukoja
- Mitä Conor McGregorille on tapahtunut? – Joe Rogan sanoi ääneen synkän totuuden
- Mike Tyson hyppäsi kehään nykyisen raskaansarjan jätin kanssa – seuraukset järkyttivät
- Suomalaisässältä huikea kaari – maailmalla ällisteltiin
- Tämä näky televisiossa oli liikaa – Tapio Suominen koulutti Yleä oikein kunnolla
- Ovatko Jelena Välben päivät pian luetut? – Nainen joutui kunnon ryöpytykseen
- Mainio pari: Suomalaiset urheilutähdet hempeilivät näyttävissä lomakuvissa
- Huh – Lola tarjosi faneilleen sellaisen saunashow’n että alta pois