Riitta-Liisa Roponen naisten kympin ykkönen Vantaalla

Suomen Cupin Vantaan osakilpailu naisten kymmenen kilometrin vapaan hiihtotavan kisan voitti Oulun Hiihtoseuran Riitta-Liisa Roponen, joka nykäisi ryhmästä irti noin viiden kilometrin jälkeen. Toiseksi hiihti Ylöjärven Ryhdin Katri Lylynperä ja kolmanneksi Hämeenlinnan Hiihtoseuran Maija Hakala.
Roponen voitti hiihdon reilulla erolla seuraavaan. Roposen aika kisassa oli 26.28,1 lähimpien uhkaajien jäädessä reilun minuutin päähän. Naisten kisaan starttasi 69 hiihtäjää, joten ladulla oli sähinää. Ensimmäisessä nousussa nähtiinkin muutamia polvilleen tippumisia, mutta kärkihiihtäjät selvisivät kisasta pystyssä. Kisan alussa naiset hiihtivät melko rauhallista tahtia ja suuressa ryhmässä. Noin viiden kilometrin kohdalla Roponen lisäsi vauhtia ja veti hetkessä usean metrin kaulan.
– Tarkoitus oli rykäistä tuossa, missä tein vedon, kun siinä oli hyvä, vähän pidempi työpätkä. Tässä kisassa pystyi kokeilemaan erilaisia taktiikoita ja päätin kokeilla tällaista, että alku mennään rauhassa ja vähän seuraillen, sitten tuolla tehdään selvä rytminvaihdos. Se onnistui hyvin. Tuntemukset oli sen jälkeen sellaiset kuin odotin, pystyin hyvin jatkaa yksin töitä.
Ylöjärven Ryhdin Katri Lylynperä jäi 1.05,4 Roposesta ja sijoittui toiseksi.
– Kisa palveli mun kehittymistä hyvin. Yhteislähtö ja vapaan kymppi on mulle henkilökohtaisesti vaikein matka hiihtää. Hyvä, ettei lähdetty heti paukusta täysillä. Olisi ollut tosi vaikea siinä hiihtää. Yllätyin aika suurestikin että pystyin näinkin hyvin hiihtämään. Peesistä oli oikeasti tänään hyötyä. Se oli minulta tietoinen valinta, etten todellakaan vedä kisaa.
Hämeenlinnan Hiihtoseuran Maija Hakala puolestaan veti kisaa ja olisi toivonut kovempaa vauhtia. Kolmanneksi sijoittunut Hakala jäi Roposesta 1.09,9.
– Lopputuloksen kannalta (kärjessä hiihtäminen) oli paras ratkaisu. Mä olisin toivonut Ritulta, että olisi paukusta lähtenyt kovaa hiihtää. OIisin pystynyt itseäni pitää kovilla. Vaikka itse vedin, niin ei me kyllä hirveen kovaa hiihdetty. Olin vähän nukuksissa, kun Ritu lähti. Ajattelin, että saan Katrin ja Sussun (Susanna Saapunki) kiinni kirimaalin jälkeen, kun pidän vaan tasaista vauhtia yllä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kaisa Mäkäräinen palasi ulkomailta Suomeen – kotona odotti karu todellisuus
- Huh – moukaritähti Silja Kosonen teki poskettoman ennätysparannuksen
- Krista Pärmäkosken ystävä lensi pihalle maajoukkueesta – teki nyt asioita selväksi
- Mitään ei pitänyt olla tehtävissä – Lotta Harala sai pysäyttävän viestin
- Nyt jysähti – suomalainen keihäsmies laittoi ennätyksensä säpäleiksi
- Mari Ederiltä älytön temppu – Suvi Minkkinenkin ällisteli näkemäänsä
- Kalle Palander täräytti suorat sanat Jasmi Joensuusta
- Nyt alkoi tapahtua – suomalaisjuoksija murskasi ennätyksensä
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Kalle Palander täräytti suorat sanat Jasmi Joensuusta
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi