Suomalaiset kovin odotuksin alamäkiluistelun MM-sarjan avauskisaan

Red Bull Crashed Ice -alamäkiluistelun MM-sarjan 15. kausi polkaistaan käyntiin lauantaina USA:n vauhtiluistelun pyhätössä, Minnesotan Saint Paulissa. Luvassa on paitsi kivikova kilpailu, myös jättimäinen yleisötapahtuma, sillä pakkasta uhmaavia, innokkaita katsojia on ollut aiempina vuosina paikalla yli 120 000.
Suomesta Saint Paulissa kilpailee viisihenkinen maajoukkue, johon kuuluvat Miikka Jouhkimainen, Paavo Klintrup, Toni Heikkilä, Mikko Leppilampi ja Salla Kyhälä. Kaksi MM-osakilpailuvoittoa urallaan napannut Jouhkimainen odottaa avauskilpailusta todella kovatasoista.
– Taso on taas viime talvesta noussut ja suurin osa laskijoista osallistui jo viime viikonlopun Riders Cupiin, eli St. Paulin radalla mennään heti ensimmäisistä laskuista kovaa.
– Konkarilaskijan tavoitteena on päästä finaalinelikkoon maailman nopeimmassa luistelulajissa, itselleen mieluisalla radalla.
– Tällä kertaa rata vaikuttaa itselle kaikista sopivammalta, sillä siinä vaaditaan paljon luistelua ja silloin myös kuntopuoli ratkaisee. Kilpailu on kovaa, mutta oma vauhti ja taidot riittävät, Jouhkimainen vakuuttaa.
Saint Paulin 460-metrinen rata sijaitsee lähellä Missisippi-jokea ja siinä on 40 metriä korkeuseroa. Suomalaisten lisäksi himottuja MM-pisteitä tälle radalle lähtee jahtaamaan kilpailijoita lähes 30 maasta.
Jäällä nähdään muun muassa hallitseva mestari, Itävallan Marco Dallago, vuoden 2014 MM-kakkonen, Kanadan Scott Croxall, sekä hänen maanmiehensä, vuoden 2012 mestari Kyle Croxall. Kotiyleisön villitsemisestä pitävät huolen paikalliset sankarit Cameron Naasz ja Reed Whiting.
Viime vuonna sekä Saint Paulin osakilpailussa että lopullisissa tuloksissa kolmanneksi sijoittunut Naasz oli kauden aikana ainoa, joka pystyi lyömään Dallagon voittaessaan tämän Moskovassa.
– Olen enemmän kuin latautunut. Toivottavasti ystäväni ja perheeni tekevät tästäkin tapahtumasta ikimuistoisen, Saint Paulin lähellä varttunut Naasz sanoo.
Perjantaina miehet taistelevat joukkuekilpailussa samaan aikaan, kun naiset valmistautuvat ensimmäiseen omaan kilpailuunsa Saint Paulissa. Hallitseva maailmanmestari ja Suomen vuoden alamäkiluistelijaksi valittu Salla Kyhälä kohtaa itselleen uuden radan luottavaisin mielin.
– Olen todella innoissani kauden avauksesta. Olen tyytyväinen vain voittoon, mutta tietysti aion nauttia jokaisesta laskusta.
Red Bull Crashed Ice -alamäkiluistelun MM-sarjassa käydään kaikkiaan kahdeksan osakilpailua. Mukana on uusi Riders Cup -kilpailu, jonka osakilpailut pidetään aina viikkoa ennen jokaista Red Bull Crashed Ice -päätapahtumaa. Riders Cupin kisoista voi ansaita 25 % MM-pisteistä verrattuna päätapahtumiin.
Koko kauden aikana eniten pisteitä luistellut kilpailija kruunataan vuoden 2015 Red Bull Crashed Ice -alamäkiluistelun maailmanmestariksi.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Kalle Palander täräytti suorat sanat Jasmi Joensuusta
- Nyt alkoi tapahtua – suomalaisjuoksija murskasi ennätyksensä
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kerttu Niskasen ja valmentajamiehen haave toteutui vihdoin
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä harva puhuu – Nooralotta Neziri kertoi nyt koko karun totuuden
- Riitta-Liisa Roponen astui nyt esiin – paljasti ikävän totuuden eroonsa liittyen
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä saadaan kunnon sontamyrsky – Krista Pärmäkoskikin sohaisi ampiaispesää