”Nykänen, Weissflog, Puikkonen” – Japanin pronssihyppääjä muistaa hyvin avauskisansa Lahdessa – 1989!
Siinä on jotain vähän tyylittömän tuntuista, kun keskieurooppalainen toimittaja kysyy joukkuemäen pronssin Salpausselältä juuri saavuttaneelta Noriaki Kasailta, aikooko tämä jatkaa uraansa myös ensi talvena.
42-vuotias japanilainen kääntää kuitenkin tilanteen voitokseen – kysymys on varmasti tuttu.
– Ensi talvena, Kasai toistaa, hieman epäuskoisen näköisenä.
– Minähän aion hypätä vielä ainakin kymmenen vuotta, hän naurattaa pressitilaisuuden yleisöä.
Japanin joukkueen nuorin tänä vuonna Lahdessa on avaushyppääjä, 25-vuotias Shohei Tochimoto. Hän ujostelee haastattelupyynnön tullessa kohdalle, valittelee englantiaan huonoksi.
No kysyisin kuitenkin sen verran, että millaista se on, kun joukkueessa on Kasain kaltainen veteraani?
– Hän on legenda, Tochimoto hymyilee koko suun leveydeltä.
Tochimoto on syntynyt joulukuussa 1989. Helmikuussa 1989 Noriaki Kasai, silloin hiukan alle 17 vuotta, hyppäsi Lahden MM-kisoissa samasta mäestä kuin nyt maaliskuussa 2015.
Sen jälkeen kisoja on Suomessa kertynyt tilille kymmeniä. Onko jokin kisa Lahdessa jäänyt erityisen hyvin mieleen?
– Se ensimmäinen, totta kai! Silloin hyppäämässä olivat Matti Nykänen, Jens Weissflog, Jari Puikkonen ja (Ari-)Pekka Nikkola, Kasai hymyilee SuomiUrheilu-sivuston kysymykselle.
Tuota japanilaisen mainitsemaa kvartettia ei enää hetkeen ole kilpamäissä nähty. Kasai toivottavasti nähdään lupauksensa mukaisesti vielä pitkään.
Pekka Mäntylä, Salpausselkä
Twitter: @pjmant
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kauden ratkaisut puhutti – Olli Hiidensalo avasi taustat
- Suomalainen Teresa, 21, säkenöi Jake Paulin jätti-illassa!
- Se on siinä! – uusi maailmanennätys
- Ennätykset murskattiin – suomalaisjätti kiskaisi kaksi hirmukaarta!
- Jalkapallon suurkisojen alla karmea tragedia – stadionilta löytyi kuollut ihminen
- Entinen olympiaurheilija puukotettiin kuoliaaksi
- Hirmutulos – pikajuoksussa tärähti kaikkien aikojen ennätysaika!
- Jessie Diggins jätti ladut – nyt arki näyttää tältä
- Aleksandr Bolshunovin paluusta kova väite, valmentaja lataa suoraan
- Hurja tilasto julki olympialaisista – historiallinen dopingtulos yllättää
- Jessie Diggins jätti ladut – nyt arki näyttää tältä
- Ennätykset murskattiin – suomalaisjätti kiskaisi kaksi hirmukaarta!
- Se on siinä! – uusi maailmanennätys
- Suomalainen Teresa, 21, säkenöi Jake Paulin jätti-illassa!
- Tammikuussa synnyttänyt Therese Johaug: paluu!
- Aleksi Valavuori sai kovaa kyytiä – sparri päättyi rumasti
- Hirmutulos – pikajuoksussa tärähti kaikkien aikojen ennätysaika!
- Entinen olympiaurheilija puukotettiin kuoliaaksi
- Kauden ratkaisut puhutti – Olli Hiidensalo avasi taustat
- Aleksandr Bolshunovin paluusta kova väite, valmentaja lataa suoraan