Jaana Sundberg EM-mitalijahtiin Bakussa – ”Se vielä puuttuu”
Kuva: Getty Images
Ykkösjudokamme Jaana Sundbergin ajatus on kirkas, kun nainen astelee tatamille torstaina Bakussa.
– Mitalia tekee mieli, se vielä puuttuu, Sundberg täräyttää tavoitteensa kuuluville selkeän yksinkertaisesti tiedotteessa.
Sundberg on ollut EM-kisoissa mukana jo vuodesta 2005 lähtien ja pronssista hän on otellut kolmasti (2005, 2009 ja 2011). Vielä ei mitalia ole kaulaan kuitenkaan riihimäkeläislähtöiselle 32-vuotiaalle judokalle pujotettu.
Kyseessä Bakussa ovat historian ensimmäiset Euroopan kisat, jotka samalla siis toimivat tämän vuoden EM-näyttämönä.
– Hyvillä mielillä lähden kisaaamaan. EM-kisat ovat aina arvokisatapahtuma ja puitteet täällä upeat. Minulle kisojen siirto alkuperäisestä aikataulusta tänne oli erinomainen asia loukkaantumisesta toipumisen myötä. Olen valmiina, Sundberg vakuuttaa.
Ison tavoitteen, Rion olympialaisten, suhteen Bakun EM-kisa päättää ensimmäisen karsintavuoden. Pääpainon Sundberg kuitenkin myöntää olevan tulevissa MM-kisoissa elokuun lopulla ja sitä kautta kokonaisuudessa Rion kisojen.
– Olen nyt niukasti 14 Euroopan kisapaikan listan ulkopuolella, mutta kausi ei ole ollut mikään nappisuoritus. Nyt haetaan sellaista.
Sundbergilla on menossa varsinainen itäinen kierros, sillä Bakusta hän matkaa Mongolian Ulan Batoriin Grand Prix-kisaan ja sieltä Venäjän Tyumenin Grand Slamin kautta Uzbekistaniin Tashkentiin Grand Prixiin.
– Tuleepahan Itä-Eurooppa taas tutuksi, Sundberg nauraa.
52 kiloisten sarjan suosikkeja Sundberg listaa vahvalla arvokisakokemuksellaan Bakussa seuraavasti, kun kosovolainen ykkösnimi Majlinda Kelmendi on poissa.
– Venäjän viime vuoden MM-kolmonen Natalia Kuziutina ja Romanian MM-kakkonen Andreea Chitu ovat suurimmat suosikit. Sitten tulevat näiden lisäksi Italian Odette Giuffrida, Ranskan Annabelle Euranie, Israelin Gili Cohen ja minä.
Maailman rankingissa Sundberg on nyt 12. tilalla. Hänen edeltään mukana Bakussa ovat Kuziutina (ranking 2.), Chitu (4.), Saksan Mareen Kraeh (6.), Euranie (8.), Cohen (9.), Venäjän Julia Ryzhova (10.) ja Giuffrida (11.)
Bakussa Sundberg on kisaamassa jo neljättä kertaa, joten kaupunki on tuttu. Nyt järjestelyt ovat kuitenkin eri luokkaa Euroopan kisojen takia, kuin aiemmilla visiiteillä.
– Korkealle on rima kisajärjestelyissä nyt nostettu. Kaikki näyttää ihan olympiatasolta, mitä Lontoon kisoihin vertaa.
Painojen kanssa Sundbergilla ei ole ongelmia, vuorokautta ennen punnistusta vaaka näytti kahta ylikiloa.
– Ihan aikataulussa ollaan, vähän jumpataan ennen puntariin menoa.
Reinvall hyvin valmistautuneena Bakun EM-tatamille
26-vuotias Juho Reinvall astuu tatamille suomalaisnelikosta ensimmäisenä kisapäivänä torstaina. Alle 60 kiloisten sarjaan Tampereen Judon ottelija lähtee iloisella mielellä. – Valmistautuminen on sujunut onnistuneesti ja odotan jo pääsyä ottelemaan. Puitteet täällä ovat erinomaiset, Reinvall jutteli ennen punnistusta. Sarjaan on ilmoittautunut kaikkiaan 27 judokaa, jotka Reinvall tuntee käytännössä kaikki. Näin mies haluaa jättää myös ensimmäisen vastustajansa henkilöllisyyden selvittämisen vasta kisa-aamuun. – Mietitään sitten aamulla valmentajien kanssa taktiikkaa, mutta nukutaan yö sitä ennen rauhassa. Vuorokautta ennen punnistusta judokalla oli noin 700 grammaa ylipainoa, joten vaikeuksia ei painojen kanssa tule. Sarjansa suosikeiksi Reinvall laskee venäläisen viime vuoden MM-hopeamiehen ja Euroopan mestarin Beslan Mudranovin, georgialaisen MM-kolmosen Amiran Papinashvilin sekä isäntämaan Orkhan Safarovin. – Olen suoritukseeni tyytyväinen, jos matsit menevät hyvin. Toki jos voittoja ei tule, niin se on tietysti pettymys, kertoo jo 2010 ensimmäisen kerran EM-tatamilla mukana ollut Reinvall.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lindsey Vonn: shokkiratkaisu!
- Tiesitkö? Olympialaiset käyntiin jo kaksi päivää ennen avajaisia – tässä ohjelma
- Lotta Harala: uusi ennätys!
- Ruotsilla kävi nolo moka: ”Näytämme idiooteilta”
- IS: Kaisa Mäkäräiseltä mykistävä arvio Suvi Minkkisestä – yksi ominaisuus erottaa hänet jopa omasta urasta
- Frida Karlsson kuljeskeli olympiahotellissa alasti pelkässä pyyhkeessä: ”Se oli hauskaa”
- Tästä syystä Yle ei lähetä Kaisa Mäkäräistä olympialaisiin
- IL: Matti Heikkinen sai sisäpiiritietoa Norjasta: ”Yritin kertoa Iivolle”
- Yle teki kovan päätöksen Kaisa Mäkäräisestä
- Suomalaishiihtäjä: ”Vakava tapaturma”
- Yle teki kovan päätöksen Kaisa Mäkäräisestä
- Yle: Teemu Pasanen rikkoo hiljaisuuden – suora vastaus Perttu Hyvärisen rajuun väitteeseen
- Yle: Aino-Kaisa Saariselta koruton väite Johannes Kläbostä – ”Hänen ainoa akilleen kantapäänsä”
- Suomalaishiihtäjä: ”Vakava tapaturma”
- Kerttu Niskaselta raju paljastus Ylelle: ”Sanoin siinä jo ääneen, että olympialaiset olivat tässä”
- Ylen asiantuntija ampui alas väitteet Ristomatti Hakolasta: ”Niin ei tule käymään”
- IL: Matti Heikkinen sai sisäpiiritietoa Norjasta: ”Yritin kertoa Iivolle”
- Tästä syystä Yle ei lähetä Kaisa Mäkäräistä olympialaisiin
- Olympialaisten ensimmäinen doping-käry: Suvi Minkkisen kilpasisko jäi kiinni!
- Voitelupäällikkö kertoo Ylelle – ”Lähes jokaisella suomalaishiihtäjällä on olympialaisissa mukana uusia kohusuksia