Suomen joukkue teki hyvää työtä Aachenin EM-esteillä
Esteratsastuksen Euroopan mestaruudet käynnistyivät Aachenissa, Saksassa keskiviikkona 150 cm:n aikaratsastuksella, jossa kerättiin ensimmäiset virhepisteet sekä joukkueiden osalta että henkilökohtaisessa kilpailussa. Suomen joukkue teki hienoa työtä, ja on nyt 14. tilalla 22 joukkueen kilpailussa. Johdossa on Saksa ennen Ranskaa ja Iso-Britanniaa.
– Pääosin suomalaisten radat olivat parasta mitä voi saattoi odottaa, Sadulla olisi helposti voinut olla yksi puomi vähemmän, se olisi ollut ihan realistista. Eniten iloitsen siitä, miten elegantisti ja sujuvasti kaikki ratsastivat, heillä oli radalla hyvä tempo, ja ratsastukseen on tullut myös paljon kypsyyttä ja varmuutta, joukkueenjohtaja Hervé Godignon iloitsee Ratsastajainliiton tiedotteessa.
Päivän luokassa virhepisteet, mm. neljä joka pudotuksesta, lisättiin aikaan. Sen jälkeen laskettiin paljonko sekunneissa on eroa johdossa olevaan ratsukkoon, ja saadut pisteet jaettiin kahdella. Nämä pisteet ovat pohjalla, kun startataan torstain seuraavalle etapille joukkuekilpailuun ja toiseen henkilökohtaiseen karsintaan. EM-esteillä virhepisteet kertyvät läpi koko kilpailun.
Päivän parhaaseen suomalaistulokseen, puhtaaseen rataan ja 32. sijaan ylsi Sebastian Numminen. Virhepistein 3.79 hän on yhden pudotuksen sisällä kärjestä. Nummisella on vankka kokemus arvokilpailutasolla toisin kuin tammalla Cue Channa, joka on vasta yhdeksän ja ensimmäisellä mestaruusradallaan.
– Meillä on ollut hyvät treenit ja hevonen pysyi rauhallisena, kuten itsekin. Alkurata oli sujuva ja hallittu, tuntui hyvälle ja hevonen hyppäsi erittäin hyvin. Lopussa meille kävi vähän huonosti, kun hevonen liukastui kaarteessa viimeiselle kaksoissarjalle tultaessa ja ote ponnistuspaikkaan katosi. Kaikki kiitos, että se on niin hyvä ja laadukas hevonen ja selvitti sarjan silti! Näin nuori hevonen tuolla radalla, tällä tasolla ja tässä ilmapiirissä – en voi muuta kuin sanoa, että se oli fantastinen, Numminen ylistää ratsuaan.
– Huomiseen lähden hyvällä mielellä, minua ei haittaa vaikka ratamestari rakentaisi vähän isompaa. Aikaluokan jälkeen on vain hyvä, jos edessä on vähän kunnioitusta herättäviä esteitä, sillä hevosellani on niin paljon kapasiteettia, että pienten hyppääminen on sille turhankin helppoa.
Kilpailu jatkuu torstaina joukkuekilpailun ensimmäisellä osuudella, joka on samalla yksilökilpailun toinen karsinta. Perjantain toiselle kierrokselle siitä jatkaa 10 parasta joukkuetta sekä 50 parasta ratsukkoa. Jos joukkueratsastaja ei ole tässä joukossa, hänen suorituksensa lasketaan mukaan vain joukkueen pisteisiin. Sunnuntain henkilökohtaiseen finaaliin karsii mukaan 25 ratsukkoa, joilla on koko kilpailun ajalta vähiten virhepisteitä kontollaan.
Lähde: Suomen Ratsastajainliiton tiedote
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kauden ratkaisut puhutti – Olli Hiidensalo avasi taustat
- Suomalainen Teresa, 21, säkenöi Jake Paulin jätti-illassa!
- Se on siinä! – uusi maailmanennätys
- Ennätykset murskattiin – suomalaisjätti kiskaisi kaksi hirmukaarta!
- Jalkapallon suurkisojen alla karmea tragedia – stadionilta löytyi kuollut ihminen
- Entinen olympiaurheilija puukotettiin kuoliaaksi
- Hirmutulos – pikajuoksussa tärähti kaikkien aikojen ennätysaika!
- Jessie Diggins jätti ladut – nyt arki näyttää tältä
- Aleksandr Bolshunovin paluusta kova väite, valmentaja lataa suoraan
- Hurja tilasto julki olympialaisista – historiallinen dopingtulos yllättää
- Ennätykset murskattiin – suomalaisjätti kiskaisi kaksi hirmukaarta!
- Jessie Diggins jätti ladut – nyt arki näyttää tältä
- Tammikuussa synnyttänyt Therese Johaug: paluu!
- Aleksi Valavuori sai kovaa kyytiä – sparri päättyi rumasti
- Se on siinä! – uusi maailmanennätys
- Hirmutulos – pikajuoksussa tärähti kaikkien aikojen ennätysaika!
- Entinen olympiaurheilija puukotettiin kuoliaaksi
- Karmeasta onnettomuudesta muistettu mäkihyppääjä on kuollut – ”Janne oli aina mukana kaikessa”
- Suomalainen Teresa, 21, säkenöi Jake Paulin jätti-illassa!
- Jalkapallon suurkisojen alla karmea tragedia – stadionilta löytyi kuollut ihminen