Tuuli Petäjä-Sirén kiri Riossa – ”Tosi tyytyväinen”

Lontoon olympiahopeamitalisti Tuuli Petäjä-Sirén osoitti viihtyvänsä myös ensi kesän olympiavesillä mainiosti. Hän sijoittui Rio de Janeiron esikisojen RS:X-luokassa kahdeksanneksi.
Petäjä-Sirén ylitti torstain kymmenen parhaan mitalilähdössä maalilinjan kolmantena ja onnistui näin nousemaan lopputuloksissa yhden sijan.
Hän on ensi kertaa Riossa, joten tuntuma sen vaihteleviin olosuhteisiin löytyi nopeasti.
– Olen tietysti tosi tyytyväinen kisaan, sillä paikka on vaativa ja taso kova. Moni huippu jäi mitalilähdön ulkopuolelle, mikä kertoo aika paljon olosuhteista, suomalainen kertoi tiedotteessa.
Petäjä-Sirén purjehti regatan nousujohteisesti ja onnistui kahtena viimeisenä päivänä pysymään kärjen mukana lähdöstä maaliin.
– Pienet onnistumiset viikon mittaan kasvattivat itseluottamusta ja antoivat rohkeutta. Avotuulet ovat minulle vaikeita. Vielä pitäää treenata paljon, jotta pysyn kärjessä lähdöstä maaliin joka kelissä, Suomelle jo maapaikan 2016 olympialaisiin lunastanut Petäjä-Sirén kertoo.
Purjelautailija keskittyy seuraavat kahdeksan viikkoa MM-valmistautumiseen enimmäkseen kotimaassa harjoitellen.
– En tiedä vielä, palaanko Rioon talvella lainkaan, sillä olosuhteet ovat silloin niin erilaiset. Tämä reissu oli kaikin puolin mukava: oli hauska asua yhdessä muiden maajoukkuepurjehtijoiden kanssa ja tutustua ensi kesän maisemiin.
Lähde: Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n tiedote
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Kalle Palander täräytti suorat sanat Jasmi Joensuusta
- Nyt alkoi tapahtua – suomalaisjuoksija murskasi ennätyksensä
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kerttu Niskasen ja valmentajamiehen haave toteutui vihdoin
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä harva puhuu – Nooralotta Neziri kertoi nyt koko karun totuuden
- Riitta-Liisa Roponen astui nyt esiin – paljasti ikävän totuuden eroonsa liittyen
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä saadaan kunnon sontamyrsky – Krista Pärmäkoskikin sohaisi ampiaispesää