Loimu järjestää EM-kisastudion ennen Mestaruusliigan odotettua kohtaamista
Kuva: Juha Tamminen
Raision Loimun ja Kokkolan Tiikereiden odotettu Mestaruusliiga-kohtaaminen alkaa lauantaina 10.10. viikonloppuottelulle epätyypillisesti vasta kello 18:30.
Syy poikkeavaan alkamisaikaan on Yleltä klo 16:00 alkava lentopallon EM-kisojen Suomi-Serbia-ottelu. Mestarit astelevat Kerttulan parketille Loimun vieraaksi siis heti EM-ottelun päätyttyä.
Tämän vuoksi Loimu järjestää hallin kahvioon EM-ottelun kisastudion, eli halli avataan yleisölle jo kello 15:30 ja hallin kahvioon tuodaan screeni ja äänentoisto, jotta ottelu näkyy ja kuuluu paremmin.
Ennen EM-ottelua Kerttulan kahviossa pidetään klo 15:30 alkaen omaa kisastudiota, jossa ottelua kommentoi mm. Loimun päävalmentaja Ismo Tuominen.
Samalla käydään läpi myös illan Loimu-Tiikerit-ottelua. Kisastudio on osa Loimu-Tiikerit-ottelutapahtumaa, joten lipunmyynti avataan jo klo 15:30 ja myös kausi- yms. korteilla pääsee kisastudioonkin. Myös kahvio palvelee heti EM-ottelun alusta alkaen.
Illan Mestaruusliiga-ottelussa Loimu saa vastaansa yhden suurin satsauksin sarjaan lähteneistä joukkueista. Kokkolan Tiikerit hankki viime kevään mestaruuden jälkeen riveihinsä mm. Loimussakin aiemmin pelanneen Enderwin Herreran, joka on kuulunut sarjan tähtipelaajiin jo vuosien ajan.
Myös muita mielenkiintoisia ulkomaalaispelaajia tarttui Tiikereiden haaviin kesällä. Kaiken kaikkiaan kokkolalaisten riveissä on peräti viisi ulkomaalaista pelaajaa, joista kenties eksoottisin on japanilaislibero Taichiro Koga.
Lähde: Loimun tiedote
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Pihalle maailmancupista: Suomalainen ampumahiihtonainen avautui nyt tilanteestaan
- Dorothea Wierer puhui suunsa puhtaaksi
- Kilpakumppanilta iljettävä temppu – Suvi Minkkinen todisti melkoista näkyä
- Hiihtotähti Anne Kyllönen löysi itselleen uuden pestin
- Kaisa Mäkäräinen
- Wilma Murto
- IS: Anita Korvalta karu paljastus hiihtopiireistä, tältä mieheltä tuli viestejä
- Suomalaisen moukaritähden video räjähti somessa – mies ei voinut käsittää
- Suvi Minkkinen
- Kerttu Niskanen
- Pihalle maailmancupista: Suomalainen ampumahiihtonainen avautui nyt tilanteestaan
- Kaisa Mäkäräinen lähti lätkimään Suomesta – päivitys tekee selväksi miksi
- Hiihtotähti Anne Kyllönen löysi itselleen uuden pestin
- Tätä ei TV:ssä nähty – Ylellä karu tieto Suvi Minkkisestä
- Kilpakumppanilta iljettävä temppu – Suvi Minkkinen todisti melkoista näkyä
- Dorothea Wierer puhui suunsa puhtaaksi
- Tero Seppälä romahti – kisan jälkeen selvisi ikävä totuus
- IS: Anita Korvalta karu paljastus hiihtopiireistä, tältä mieheltä tuli viestejä
- Brutaali totuus Remi Lindholmista paljastui
- Uudelta valmentajalta raju temppu Ella Junnilalle – SE-naiselta selvät sanat