Ruotsalaisseura jälleen Champions Cupin voittoon
Kuva: Juha Tamminen
IBF Falun juhlii kolmatta perättäistä Champions Cupin mestaruutta. Vähämaalinen loppuottelu sveitsiläistä SV Wiler-Ersigeniä vastaan päättyi lukuihin 3-2.
Ruotsalainen IBF Falun lähti salibandyn mestarijoukkueiden turnaukseen ennakkosuosikkina ja kesti paineet loppuun saakka. Wiler-Ersigen tarjosi kuitenkin oivan vastuksen, vaikka joutuikin lopulta taipumaan.
Ottelun alku näytti siltä, että Falun menee menojaan. Vikkelä Rasmus Enström kurotti pallon verkkoon jo viidennellä minuutilla ja 12.44 tulostaululla oli luvut 2-0 Johannes Skogin onnistuessa. Kolmaskin maali oli lähellä, mutta Enströmin vihainen rannekiskaisu ponnahti ylärimasta takaisin.
Sveitsin mestari onnistui pitämään lukemat pieninä ja kiri toisessa erässä tasoihin suomalaisvahvistustensa tukemana. Riku Kekkonen kiepautti pallon maalin takaa etukulmalle, josta Patrick Mendelin sorkki pallon Johan Rehnin taakse. Tasoituksen takakulmaan ylivoimalla sijoitti puolustaja Tatu Väänänen.
Falun järkkyi, mutta ei kaatunut. Voittomaalin kuvion keskeltä laukoi Falunin tähtihyökkääjä Alexander Galante Carlström vajaa kolmetoista minuuttia ennen loppua. Viime minuuteilla Wiler haki tasoitusosumaa ilman maalivahtia. Eilen välierässä Wiler pystyi tähän kahdesti Seinäjoen Peliveljiä vastaan, mutta tällä kertaa temppu ei onnistunut. Paras paikka syntyi Väänäsen kaukolaukauksesta, mutta maalissa Johan Rehn teki tärkeän torjunnan.
Seurajoukkueiden valtikka pysyy vahvasti ruotsalaisilla. Falun otti jo kolmannen perättäisen Champions Cupin mestaruuden ja naisten puolella KAIS Mora oli vahvin voittamalla tamperelaisen Classicin 13-6.
Champions Cup, Mlada Boleslav Tsekki
SV Wiler Ersigen, Sveitsi – IBF Falun, Ruotsi 2 – 3 (0-2, 2-0, 0-1) 1. erä: 4.18 Rasmus Enström (Alexander Galante Carlström) 0-1, 12.44 Johannes Skog (Johannes Larsson) 0-2. 2. erä: 28.17 Patrick Mendelin (Riku Kekkonen) 1-2, 35.36 Tatu Väänänen (Matthias Hofbauer) 2-2 yv. 3. erä: 46.37 Galante Carlström (Emil Johansson) 2-3. Ottelun parhaat pelaajat: Wiler-Ersigen Patrick Mendelin ja IBF Falun Thomas Holmgren. Jäähyt: Wiler-Ersigen 0 min ja IBF Falun 2 min. Torjunnat: Wiler-Ersigen Nicolas Wolf: 11 + 5 + 3 = 19, Falun Johan Rehn: 3 + 7 + 7 = 17 Erotuomarit: Henri Heinola ja Manu Marttinen, Suomi Yleisöä: 1 420. Lähde: Salibandyliigan tiedoteLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Silva Saarinen on koko maailman paras – laukoi jäätävän kommentin
- Historiaa! – Suomalainen nousi maailmanlistan ykköseksi
- Nyrkkeilyn supertähdeltä hurja paljastus seksielämästään
- Huippuhiihtäjien puolisot nousivat otsikoihin – kova taso Muoniossa
- Maailman eksklusiivisin golfkerho – Donald Trumpin unelma tyrmättiin suoraan
- “En voi vaikuttaa rintojeni kokoon” – golfkaunotar avautui suosion varjopuolista
- Rallimies teki valintansa – Janni Hussin tilalle kova nimi!
- Elian Lehto avasi tilanteensa Ylelle – toipuminen näyttää tältä
- Legenda on poissa – sydänkohtaus harjoituskentällä
- Maria Huntington: Suuri suru
- “En voi vaikuttaa rintojeni kokoon” – golfkaunotar avautui suosion varjopuolista
- Seiska: Annimari Korte: valtava riita etenemässä oikeuteen
- Ilkka Herolan kilpakumppani: Vakava loukkaantuminen
- Rallimies teki valintansa – Janni Hussin tilalle kova nimi!
- Antti Tuiskun hiihtoprojekti jatkuu – näillä eduilla houkutellaan uusia urheilijoita
- Huippuhiihtäjien puolisot nousivat otsikoihin – kova taso Muoniossa
- Suuri suru – Ristomatti Hakolalta riipaiseva päivitys
- Ylen urheilutoimittajan sinkkuajat ohi – kuva julki: ”Ison Könsikkään kainalossa”
- Maria Huntington: Suuri suru
- GP: Sami Välimäki yllättyi täysin – käytti kiellettyä laitetta